Mitä meille kuuluu?

Heipä hei, pitkästä aikaa! Minulla pitelee tällä hetkellä vähän kiirettä, ja siksi blogi on jäänyt vaihteeksi takavasemmalle. Opiskelut työllistävät siinä määrin, että liikenevä vapaa-aika menee niiden parissa. Muutenkin blogilla taitaa olla menossa jonkinlainen etsikkoaika: inspiraatio on vähän hukassa ja uudet näkökulmat hakusessa.

Mutta mitä muuta meille kuuluu?

Arkea ennen kaikkea. Tämä pikku pojanrötkäle on jo 11 kuukautta, eikä siis enää mikään ihan pieni vauva. Poika oppi kävelemään ilman tukea muutama viikko sitten, ja nyt mennään vauhdilla ja tyhjennetään laatikoista ne kaikkein mielenkiintoisimmat tavarat.

Arkea rytmittävät isän työt, äidin opiskelut ja kaikkien perheenjäsenten harrastukset. Kuoro, sähly, vauvauinti, muskari, kerho... Siihen kun vielä lisää arjen askareet, satunnaiset sukuloinnit, reissut ja sairastelut, niin ei ehdi juuri muuta ajatellakaan.

Kävimme hiihtolomalla mökillä Äkäslompolossa, ja poika viihtyi siellä mainiosti, kun seuraa ja viihdykettä oli niin paljon. Me aikuiset pääsimme kyllä hiihtämään, mutta laskettelu jäi vielä välistä tunturissa olleiden sitkeiden sumukelien vuoksi. Toivo elää vielä: josko sitä pääsiäisenä vielä pääsisi rinteeseen...? Viime talvi kun meni kokonaan ilman laskettelua raskauden vuoksi.

Ensi viikolla olisi luvassa myös miniloma Helsingissä ja Turun seudulla. Odotan sitä innolla ja jännityksellä! Miten sujuvat yöt hotellissa pojan kanssa? Miten lentomatka Helsinkiin? Entä junamatka Turkuun?

Oulussa ehti olla jo melkein kevät, mutta tänään tuprutteli täälläkin vaihteeksi lunta, ja pakkasta on lupailtu ensi viikoksi. Ihme talvi! Jospa huomenna kuitenkin pääsisi ulkoilemaan koko perheen voimin. Ohjelmassa on lisäksi ainakin opiskeluhommia ja pitsan pyöritystä.

Mukavaa kevään odotusta!

Pojan pipo/Fredriksson, aurinkolasit/Babiators, välikausihaalari/Polarn o Pyret.

Isänpäivä

Mukavaa sunnuntaita ja isänpäivää!

Meillä tämä päivä onkin erityisen tärkeä päivä, sillä se on mieheni ja poikamme ensimmäinen isänpäivä.

Mukava yllätys oli aamulla se, että poika antoi meidän nukkua rauhassa melkein koko yön. Hänellä on elämänsä ensimmäinen nuha, ja pari edellistä yötä ovat olleet aika levottomia.

Tavallisestihan meillä nukutaan vauvaperheeksi oikein hyvin: usein ensimmäinen herätys on joskus lähempänä kuutta aamulla, ja imetyksen voimalla unta riittää seitsemään-kahdeksaan. Tänä aamuna poika taisi itsekin olla melko väsynyt, sillä lastenhuoneesta kuului huhuilua vasta puoli kahdeksan aikoihin.

Leivoin isänpäiväksi tietysti kakun. Toiveena oli juustokakku, ja valinta osui blogin lukijan suosittelemaan kahvikissan Choko-cappuccinokakkuun.

Kakku maistui nimensä mukaan kahville ja suklaalle, ja oli oikein hyvää, joskin melko makeaa. Kakkua maisteltiin mummolassa, jonne pyrähdimme isänpäiväkahveille ja pappaa onnittelemaan.

Miehen isänpäivän toivelahja oli itsellenikin mieluisa. Tilasin uudelle isälle nimittäin Coston lakin. Väriksi valittiin neutraali harmaa, jotta hattu sopii mahdollisimman monen vaatteen kanssa. Ja ainahan voi repäistä ja hankkia lakkiin iloisen värisen vaihtotupsun!

Olen ajatellut tilata ensi keväänä pojallekin tuollaisen samanlaisen lakin. Papun ja Coston yhteistyössä suunnittelema musta lakki on minusta supersöpö. Tupsun väriksi valitsisin keltaisen.

Muuten isänpäivä on ollut täällä Oulussa varsin harmaa ja sateinen. Lunta jo kaipaillaan koko perheen voimin. Pojalle pitää varmaan hankkia sitten jo talvikengätkin, sillä pikkumies on ruvennut menneellä viikolla nousemaan pystyyn kaikkea vasten ja huristelee tilaisuuden tullen Fatboy-rahin tai taaperokärryn kanssa ympäri alakertaa - ainakin, jos joku vähän auttaa alkuun. Huomenna pojalla onkin ikää täydet seitsemän kuukautta.

Miikkarit ja muita kummallisuuksia

En ole tupperwareihminen. Ajatus kotikutsuista on vähintäänkin ahdistava, olivatpa kyseessä sitten tupperit, partylitet tai oriflamet. Olen ollut kotikutsuilla elämäni aikana kai tasan kaksi kertaa.

Toinen näistä tapauksista oli viime viikonloppuna, ja - yllättävää kyllä - viihdyin. Kyseessä olivat ensimmäiset lastenvaatekutsuni, merkkinä Me&I eli "miikkarit" (vasta opittu mammasana, hahaa!).

Syy viihtymiseeni ei tainnut kuitenkaan olla ylisöpö asumallisto vaan muut ihmiset, muut äidit. Näin vanhempainvapaalla sitä tosiaan kaipaa muita aikuisia. ;)

Täytyy antaa kyllä pisteet malliston esittelijälle, hän osasi vetää hommansa erittäin hyvin ja sai vaatteet näyttämään ja kuulostamaan erittäin hyviltä. Oli aivan vähällä, etten intoutunut ostamaan muutakin kuin olin suunnitellut.

Lopulta pysyin kuitenkin alkuperäisessä suunnitelmassa ja pistin tilaukseen malliston päheimmän haalariasun hulabaloobalai-meiningillä.

Olen tutkaillut viime aikoina itseäni ja kokenut valaistumisen lastenvaatteiden suhteen. En innostukaan erityisemmin värikkäistä retrokuvioista niin kuin olin aina kuvitellut, vaan näen pojan mieluiten yhtä selkeissä ja graafisissa vaatteissa kuin mitä itsekin puen päälleni. Väriä saa toki olla, mutta ei ylitsevuotavasti.

Miikkarien malliston hehkuvat oranssit ja vihreät tuntuivat jotenkin levottomilta, kaikkein selkein valinta oli siis musta turkooseilla saumoilla. Ja tietysti merirosvokuvalla. Merirosvot ovat in.

Kutsuilla kuulin ohimennen sanan "blingo", ja tajusin kurkistelevani loputtomien lastenvaatekutsujen maailmaan. Eipä aikaakaan, kun myös Facebook mainosti minulle tätä toista ruotsalaista lastenvaatemerkkiä, enkä voinut olla vilkaisematta sen nettisivuille.

Pong, osui ja upposi. Ainakin paremmin kuin ne miikkarit. Raitoja, selkeää, harmaata, kivoja leikkauksia. Ja vieläpä nettikauppa - ei tarvi välttämättä mennä kutsuille tilatakseen jotain.

Pari havaintoa: Isommille lapsille on kivemmat kuteet. Ei raitoja vauvoille. Naisten puolellakin on kaikkea kivaa, mutta pitäisikö vaatteita sovittaa? Outletin puolelta kevään juttuja saa halvalla.

Tilasin lopulta kevään mallistosta kuvassa näkyvät siniset kuumailmapallolegginsit ja kelta-harmaat olohousut. Ihastuin myös isompien lasten puolelta mm. hauskaan lintukuvioiseen tunikaan ja naisten puolelta huiviin, jossa oli kultainen splash-kuviointi. Ja moneen muuhunkin juttuun, joita en tohtinut ostaa. Ehkä alesta sitten.

Seuraavia lastenvaatekutsuja odotellaan siis. Mitähän muita merkkejä niitä olisikaan...?

Kuvat Me&I ja Blingo.

Nettiäiti

On samanaikaisesti hyvin helppoa ja haastavaa olla nettiäiti.

Nykyään kaiken voi googlata. Mihin tahansa eteen tulevaan ongelmaan löytyy vastaus netin keskustelupalstoilta. Voin tehdä itse alustavan silmätulehdusdiagnoosin ja todeta, ettei tuo vaiva ollutkaan vaarallinen, vaan ihan normaali juttu.

Facebookin mammatutuilta tai -ryhmistä saan parhaat vinkit vauvan varustamiseen, vyöhyketerapeutin valintaan tai mihin ikinä keksin vain kysyä. Ikinä en ole saanut niin paljon kommentteja blogikirjoituksiini tai facebook-statuksiini kuin silloin, kun puhe on lapsista.

Netistä löydän myös valtavan valikoiman lastentarvikkeita. Saan aina tilattua sen mieleisen jostakin - minun ei tarvitse pitäytyä paikallisten lastentarvikeliikkeen valikoimissa. Ja lastentarvikekirpputoreja Facebookissa piisaa!

Ongelmaksi tuleekin totuuksien ja vaihtoehtojen moninaisuus. Uskonko tuota vai tätä totuutta? Noudatanko toista, kolmatta vai neljättä suositusta? Mitä edes haluan ja tarvitsen?

Nettiäitiys (kuten äitiys muutenkin) on valintojen tekemistä. Tarvitaan kriittisyyttä saatuja vastauksia kohtaan ja oman polun hahmottamista. Mikä on meille oikea vastaus ja sopiva vaihtoehto?

Toinen puoli nettiäidin arjesta on rumempi, ja siihen onneksi törmään itse harvemmin.

Mitä ikinä mainitsenkin lapsestani tai kasvatusmetodeistani, jonkun mielestä olen pöpelikössä. Netissä saan helposti ystävällisten neuvojen lisäksi haukut ja varoituksia siitä, kuinka olen pilaamassa lapseni elämän. Lastani tai kotiolojani näkemättä joku voi tuomita minut täysin.

Menisikö kukaan neuvomaan naapuriaan kasvatuskysymyksissä? Netissä se on jokapäiväistä. Neuvoja saa, vaikkei niitä edes kysy.

Erityisesti me blogiäidit olemme vaaran vyöhykkeellä. Olen lukenut tutuista blogeista pitkiä kommenttiketjuja, joissa lukijat ottavat rajustikin kantaa bloggaajaäidin perheen valintoihin.

Nettiäitinä saa olla rauhallinen ja luja, ettei pahoita mieltään tai harhaudu omalta polulta muiden painostuksesta.

Pidän itseäni nettiäitinä, ja sellaisena myös haluan pysyä. Netti on seuranani joka päivä monessa asiassa. Se antaa minulle paljon, mutta myös vaatii minulta paljon, varsinkin kun olen valinnut aktiivisen roolin netin sisällöntuottajana.

Välillä mietin, onko äitiys ollut helpompaa ennen nettiä, ennen informaatiotulvaa ja aikasyöppöä. On ollut vähemmän totuuksia ja tietoa, vähemmän tuomitsijoita. Toisaalta vaihtoehtoja ja vertaistukeakin on ollut tarjolla vähemmän.

Netti taitaa olla monelle kotiäidille tänä päivänä henkireikä, kun päivät täyttyvät pissavaipoista ja kasvissoseista eikä naapuriinkaan aina ehdi kahville.

Vaikka kyllä minä mielelläni tulen sinne naapuriinkin, jos sumpit tarjotaan. :)

Päivärytmiä etsimässä

Poika on kohta kolme kuukautta, joten alkaisi olla aika istuttaa perheeseen vähän tarkempi päivärytmi kuin tähän saakka. Tavoitteena olisi pirteä ja hyväntuulinen perhe, joka saa säännöllisesti unta ja ravintoa.

Rustasin tässä iltana muutamana ylös yhden luonnoksen päivärytmistä, jonka suuntaista meillä on jo noudatettukin mutta joka ei vielä ole tarkalleen vakiintunut.

Haastetta päivärytmin etsimiseen tuo myös tämä kesäloma-aika: miten mukavuudenhaluiset vanhemmat jaksavat pitää kiinni aikatauluista, kun mieli tekisi luistattaa ainakin omaa heräämistä aamu aamulta myöhemmäksi...

Muutaman päivän kokemuksella vauvan syömisaikatauluja ja yöunirytmiä on varsin helppo noudattaa, mutta päiväunet ovatkin sitten haasteellisempia. Poika tuntuu nukkuvan päiväunia välillä pitkinä ja välillä lyhyinä pätkinä (ja aamupäiväunet aivan milloin sattuu), joten ihan eivät äidin kirjaamat suunnitelmat aina toteudu.

Kumpi joustaa, äiti vai poika? Voitte varmaan arvata. ;)

Soutamista ja huopaamista

Viime aikoina eteen on tullut tilanteita, tunteita ja ajatuksia, jotka ovat saaneet minut pyörtämään jo tekemiäni päätöksiä.

Yksi sellainen tilanne tuli vastaan synnytyssalissa, kun päädyin ennakkosuunnitelmista poiketen ottamaan epiduraalipuudutuksen. Ratkaisuun oli ihan pätevät perustelut ja suositukset, ja jälkikäteen se olikin ihan oikea valinta, vaikka puudutuksen laittaminen oli koko synnytyksen pelottavin kokemus.

Olin aina myös ajatellut, ettei minun lapselleni tarjottaisi tuttia. Itsekään en ole syönyt tuttia vauvana, ja tutin yhteys korvatulehduksiin on selvä fakta tutinsyöntiä vastaan.

No, miten sitten kävikään? Tuttihan tuossa kuvassa on, ja se on osoittautunut käyttökelpoiseksi rauhoitteluvälineeksi, kun nukahtaminen ei millään muilla ilveellä onnistu. Onneksi poika ei ole mitenkään erityisen ihastunut tuttiin ainakaan vielä, eikä se usein hänelle edes kelpaa. Matkoilla ja kaupungilla se on kuitenkin aina mukana - varmuuden vuoksi.

Synnärillä kätilö Kaisu totesi viisaasti, että äitiys on valintoja yksi toisensa perään ja jokaisen täytyy vain löytää se oma tapa tehdä asioita. Monesti valinnat näköjään joutuu tekemään moneen kertaan - ensin näin ja sitten noin. Nukkumisjärjestelykenkin kanssa meillä on nyt soudettu ja huovattu pinnasängyn ja perhepedin väliä.

Viime aikoina on alkanut myös horjua periaatteeni siitä, etten julkaise omia tai lapsen kuvia sosiaalisessa mediassa (Facebookin profiilikuvat ovat asia erikseen).

Olin aiemmin sitä mieltä, että blogissani ei tulla näkemään lainkaan sellaisia henkilökuvia, joista minut voisi tunnistaa. Ei ainakaan kasvokuvia. Saman periaatteen piti tietysti koskea lasten kuvia. Facebookiinkaan ei ollut tarkoitus laittaa lasten kuvia.

Mutta mutta. Blogi on aika tylsä, jos kuvia on ainoastaan esineistä, vaatteista ja luonnosta. Varsinkin kuvablogissa, kuten Instagramissa, kaivataan ihmisiä. Siksi olenkin nyt pyörtänyt päätökseni ja saatan jatkossa julkaista blogissa ja Instagramissa ainakin joitakin henkilökuvia.

Blogissa seula on tiukin, koska se on välineistä julkisin. Harkitsen monien bloggaajien tyyliä ottaa lapsista kuvia takaapäin ja sivulta siten, että kasvot jäävät piiloon. Pitää harjoitella.

Instagram tuntuu ainakin tällä hetkellä jotenkin "nimettömämmältä" kuin blogi, ja sen luonnekin on vähän toisenlainen. Siksi siellä saattaa olla blogia laajemmin ,yös henkilökuvia.

Facebookissa kuviani näkevät vain tutut, ja heille voin julkaista pojastakin valikoituja kuvia - ei kuitenkaan mitään sellaista, joka olisi pojasta myöhemmin jotenkin noloa. Edelleenkin on mielestäni pidettävä mielessä lapsen oikeusturva (ja moraaliset oikeudet kuviin, joissa hän esiintyy) ja sosiaalisen median eri kanavien vaihtelevat tekijänoikeuskäytännöt.

Alempi kuva on otettu tammikuiselta Helsingin reissulta, jossa poika potki vielä tukevasti masussa. Silloin maailma oli vielä paljon yksinkertaisempi paikka!

Pojan nimiäiset

Viikonloppu ja alkuviikko hurahtivat blogin kannalta hiljaisissa merkeissä, sillä vietimme pojan nimiäisjuhlia sunnuntaina. Nimenantoa juhlistamassa olivat meidän lisäksi pojan isovanhemmat, setä ja eno perheineen sekä kummit. Kaiken kaikkiaan meitä oli parisenkymmentä, joista osa oli lapsia, pojan serkkuja.

Juhlat pidettiin meillä kotona. Itse nimenantoseremonia oli ulkona terassin päälle rakennetussa telttakatoksessa. Kätevä ja tilava katos tulikin tarpeeseen, sillä taivas ropsautti nimenannon kunniaksi pienen sadekuuron.

Poika sai päähänsä uuden nimen kunniaksi kukkaseppeleen. Pieni köllötteli tyytyväisenä vuoron perään kaikkien kolmen kummin käsivarsilla isänsä ja setänsä vanhaan kastemekkoon puettuna, kunnes seremonia alkoi olla lopussa ja alettiin ottaa kuvia. Silloin iski nälkä ja alkoi raivokas nyrkkien imeminen. Kuvaussessiot jäivät lyhyeksi.

Seremonian alkuun soitettiin teemaan sopiva biisi, Aki Sirkesalon Pikkuihminen. Meillä ei ollut juhlassa ketään ulkopuolista puhujaa, vaan mieheni piti tervetulopuheen ja minä kerroin nimen taustat ja paljastin nimen. Yhdessä suoritimme seppelöinnin ja annoimme sitten puheenvuoron vieraille.

Meillä koottiin nimiäisissä pojalle "aikakapseli", laatikollinen syntymän ja nimiäisten ajasta ja paikalla olleista ihmisistä kertovia muistoja. Poika saa avata aikakapselin tullessaan täysi-ikäiseksi ja ihmetellä, millainen maailma olikaan silloin.

Sukulaiset ja kummit olivat keksineet hienosti erilaisia asioita aikakapseliin talletettavaksi. En halua niitä tässä paljastaa muuta kuin sen verran, että kapseliin tuli ainakin musiikkia, viihdettä, henkilökohtaisia sanoja ja tästä päivästä sekä paikalla olijoista kertovia asioita. Olin oikein positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka huolella ihmiset olivat miettineet tuomisensa ja perustelleet ne.

Idea koko juttuun tuli alun alkaen naapurilta ja löytyi myös googlailun jälkeen netistä. Kiitokset siitä!

Upean nimiäiskakun leipoi iki-ihana työkaveri. Lisää kuvia ja kuvausta kakusta löydät hänen kakkublogistaan.

Tarjoilut katettiin keittiöön. Tarjolla oli kakun lisäksi mm. äitini tekemää raparperipiirakkaa, anopin leipomia suolaisia piirakoita (lohi- ja feta-pinaattipiirakkaa) ja isäni savustamaa lahnaa. Nam nam! Juhlien teemaväreinä olivat vihreä ja valkoinen, jotka näkyivät myös kattauksessa ja kakussa.

Seremonian jälkeen kahvittelimme telttaan katetuissa pöydissä, seurustelimme ja hoidimme ja ihailimme virkeää vauvaa. Lapset olivat piilosilla teltan ympärillä ja potkittiinpa nurmikolla vähän jalkapalloakin. Juhlan kunniaksi poikakin oppi yllättäen kääntymään mahaltaan selälleen - ehkä ensin vähän vahingossa, mutta silti uusi liike piti toistaa kolmesti peräkkäin.

Juhlien jälkeen purettiin teltat ja tiskattiin astiat, ja loppuilta leikittiin yökylään jääneiden etelän serkkupoikien kanssa. Ihanat juhlat, mutta kyllä maanantaina olimme väsy-poikki kaiken tämän jälkeen!

Minun nimiäislahjani pojalle oli Flenstedin kuumailmapallomobile, joka kiinnitettiin viikonloppuna pinnasängyn yläpuolelle. Voisimme miehen kanssa itsekin jäädä tuijottelemaan pallojen harmonista liikehdintää ilmavirrassa. Poikakin tuntuu tykkäävän värikkäiden pallojen liikkeestä. Tilasin mobilen Finnish Design Shopista.

Juhlakuvat otti pojan 13-vuotias serkkutyttö, mobilekuvan mies.

Kiva päivä

Tänään on ollut kiva päivä. Miksikö?

Sain pojan jatkamaan unia aamulla niin, että sain syödä aamupalan rauhassa.

Laitoin jalkaan mintunväriset lempitennarit ja lempifarkut (ne uudet ja ainoat, jotka mahtuu jalkaan) ja lähdin pojan kanssa käymään vähän ostoksilla Bauhausissa ja Kodin1:ssä. Poika nukkui rauhallisesti koko reissun ajan ja oli herättyään iloinen ja virkeä. Leikittiin leikkimatolla samalla, kun join latten ja söin eskimon.

Miehen tultua töistä lähdin vielä käymään työporukan illanvietossa, jossa muistettiin eläkkeelle jäävää työkaveria. Oli mukava nähdä ihania työkavereita ja jutella hetki muustakin kuin vauvasta - vaikka pitihän siitäkin tietysti jutella, varsinkin muiden äitien kanssa. Huomasin taas, kuinka mukava työyhteisö meillä onkaan!

Nyt vielä saunomisen päälle laatuaikaa pojan kanssa, vähän nettiä ja nukkumaan. Kivan päivän ainekset siis kasassa.

Aivot narikassa

Tässä päivänä aurinkoisena, kun pukkasin lastenvaunuja järven rannalla ja leppeä kesätuuli liehutteli vaunujen suojana olevaa harsoa eikä vastaan tullut kuin mammoja ja koulusta kotiutuneita teinejä, ajatukset harhailivat työhön.

Ei niin, että olisin erityisesti pohtinut työasioita. Ne eivät ole olleet ihan päällimmäisenä mielessä viime viikkoina.

Päähäni pälkähtänyt ajatus oli se, että tässä minä, vaativaa ajattelutyötä viimeisen vuoden tehnyt ammattilainen, pukkaan lastenvaunuja vailla mitään työ- tai muita paineita.

Ovatko minun aivoni tällä tavalla tosiaan parhaassa hyötykäytössä? Ajatus kulkee jo varsin kirkkaana äitiyden alkuhämmennyksen jälkeen, mutta vaativinta ajatusjumppaa on tällä hetkellä lähinnä se, mitä söisin huomenna ja mitä kautta vaunujen kanssa pääsee Robert's Coffee'hin.

En kyllä valita.

Minulla on poika, joka tarvitsee minua tällä hetkellä enemmän kuin mikään työpaikka. Onneksi se on tässä yhteiskunnassa ymmärretty, ja pitkät vanhempainvapaat on tehty mahdollisiksi.

Pitkä vanhempainvapaa ei ole mikään itsestäänselvyys. Suomessakaan useiden kuukausien mittaisia "synnytyslomia" ei ole vahvistettu lakiin ennen kuin 70-luvulla. Äitiysloma piteni vuonna 1974 kolmesta seitsemään kuukauteen ja siitä sitten vielä vähän aina 198 arkipäivään vuosina 1979 - 1981, jonka jälkeen äidille yksinomaan varattu vapaa alkoi lyhetä isän kuvioihin ottamisen jälkeen.

Nykyään äitiysvapaa on 105 arkipäivää eli nelisen kuukautta, ja sitä seuraava vanhempainvapaa 158 arkipäivää. Siihen vielä päälle isän mahdollisesti pitämä isyysvapaa sekä hoitovapaa, jota saa pitää siihen saakka, kun lapsi täyttää kolme vuotta. Se on pitkä aika olla pois työstä!

Itselleni pieni hengähdystauko tekee epäilemättä hyvää. Luotan siihen, että töihin palatessa aivoni ovat tuulettuneet ja tuottavat entistä terävämpiä ja luovempia ajatuksia. Ties vaikka tällä "lomalla" oppisi jotain uuttakin ja saisi sitä työssäkin tarvittavaa elämänkokemusta.

Laittakaa te muutkin aivot narikkaan ainakin näin kauniina kesäviikonloppuina. Minäkin yritän tehdä niin.

Ensimmäinen äitienpäivä

Olen viettänyt tänään ensimmäistä äitienpäivääni. Poika on nyt kuukauden ikäinen, ei enää ihan vastasyntynyt siis, vaikka pieni onkin. Ensimmäiset vaatteet alkavat jäädä vähitellen pieneksi ja päivässä alkaa olla joitakin rutiineja ja aikatauluja.

Mies päätti juhlistaa äitienpäivää leipomalla limejuustokakun. Kinuskikissan ohje oli minusta aika haastava noin vähän leipovalle, joten pisteet miehelle vaivannäöstä ja onnistuneesta lopputuloksesta. Kakku oli oikein hyvää...

...ja sitä syödäänkin sitten varmaan koko tuleva viikko!

En millään keksinyt toivetta äitienpäivälahjaksi, joten eilen käytiin kaupungilla katselemassa sopivaa lahjaa. Lopulta sellaiseksi valikoitui Nomessin korurasia.

Äitienpäiväkortti, johon oli sormiväreillä painettu pojan jalanjäljet, oli niin kiva, että ajattelin laittaa sen kehyksiin. Mummeille tehtiin samanlaiset, mutta minä sain tietysti valita kaikkein söpöimmän jalkaparin. Melko monta harjoituskappaletta koko hommassa tarvittiinkin. ;)

Lahjaksi saatuun korurasian isomman laatikon sisällä on pieniä eri kokoisia laatikoita koruille. Laatikot voi laittaa pohjakerrokseksi tai vaihtoehtoisesti niitä mahtuu laatikkoon kaksi päällekkäin, jolloin toiseen laitaan jää tilaa isommallekin korulle.

Kuvassa vanha Espritin sydänkoru, jonka olen saanut aikoinaan mieheltä syntymäpäivälahjaksi. Sanon vanha, sillä olemme olleet yhdessä jo yli 13 vuotta. Se on pitkä aika se.

Mies menee huomenna töihin isyysvapaan jäljiltä, joten meillä alkaa pojan kanssa taas vähän uudenlainen arki. Manduca-kantoreppu on säädetty valmiiksi ja kantoliina nostettu esille.

Säämies lupaa ensi viikolle jo kunnon kevätsäätä, onhan sitä jo odoteltukin. Aurinkoista äitienpäivän iltaa ja alkavaa viikkoa!

Arkea vekarakkaan kanssa

Poika on tänään kahden viikon ikäinen ja huomaan, että aika on mennyt nopeasti. Toisaalta synnytyksestä tuntuu olevan niin kovin kauan...

Ensimmäisen lapsen kanssa vähän kaikki tuntuu olevan opettelua, mutta ei tämä arki onneksi mitään rakettitiedettä ole. Meitä on ilmeisesti lykästänyt, kun poika itkee lähinnä vain nälkäänsä. Luulisin, että meillä on ns. helppo lapsi.

Sen verran on jo pyöritty ulkomaailmassakin, että käväisin viime viikolla kaupungilla hankkimassa pojalle tällaisen vauvakirjan. Se jää sitten mukavaksi muistoksi itselle ja pojalle - ainakin miehen vauvakirjaa on selattu aina silloin tällöin hymyillen.

Valikoimaa oli aika paljon ällöromanttisista perinteisiin vauva- ja lapsuusajan kirjoihin, mutta tämä Vekarakas-kirja erottui selkeästi muista ilmeeltään ja värimaailmaltaan. Art Housen kustantaman kirjan ovat kirjoittaneet Nana Sironen ja Urpu Strellman, ja kuvituksen on tehnyt Satu Kontinen.

Kirja on myös siinä mielessä kiva, ettei se tukeudu liikaa vauva-ajan valokuviin, niitä kun teetetään nykyään niin vähän paperikuviksi. Jotkut sivut käsketään liimaaman reunoista yhteen, jolloin niiden väliin muodostuvaan taskuun voi sujauttaa vaikkapa vauvan onnittelukortteja. Hyvä idea!

Täällä vauva-arki oman vekarakkaamme kanssa jatkuu, jospa se blogikin menisi jotenkin tässä sivussa. Mukavaa vapun odotusta!

Isyyspakkaus

Odotusaiheisia blogeja lukiessani vastaan alkoi syksyllä tulla kirjoituksia isyyspakkauksista. Tulevat äidit olivat koonneet sellaisia tuleville isille osin huumorimielessä, osin tuodakseen perheeseen tasa-arvoa.

Itse päätin koota miehelleni isyyspakkauksen sopivasti tähän kuun vaihteeseen sattuvan syntymäpäivän kunniaksi. Pakkaukseen tuli paljon sellaista tavaraa, jota muutenkin olisi vauvalle pitänyt hankkia, sekä tietysti täsmäjuttuja tulevalle isälle.

Isyyspakkaus sisältää vaipanvaihtotarvikkeita, kylpytarvikkeita, vauvan ruokahuoltoon liittyviä juttuja, yövaatteita vauvalle, kirjallisuutta isäksi kasvamisen tueksi, konjakkia, kokista ja salmiakkia.

Sujautin mukaan myös työkaverilta saadun humoristisen "harjoitusohjelman", jossa lapsen eri ikäkausiin voi valmistautua mm. kantamalla vedellä täytettyä muovipussia olohuoneessa (vauva-aika) tai tunkemalla kaksieurosia auton cd-soittimeen ja levittämällä sipsejä auton takapenkille (leikki-ikäinen).

Isyyspakkaukseen valitsin kirjoiksi uuden Fingerporin (tämä oli toivelahja), Jari Sinkkosen kirjan Ensi kertaa isäksi sekä Eve Hietamiehen Yösyötön, jossa isä jää yksin hoitamaan vastasyntynyttä vauvaa.

Vaippoja, kosteuspyyhkeitä, vauvaöljyä, äidinmaidonkorviketta ja ensilusikan ostin ihan marketista. Pyyhkeeksi valitsin Finlaysonin Avaruus-Aapan käsipyyhkeen ja tuttipulloksi Lifefactoryn lasisen pullon. Kivan ruokalapun löysin Lindexiltä. Kylpyankka on Bud-sarjan "design-ankka".

Tiukkoja tilanteita varten piti ostaa tietysti kokista ja salmiakkia, niistä mies tykkää! Ja konjakki on tarkoitettu varpajaisiin.

Tässä vielä aiheeseen sopiva synttärikortti:

Paketin kokoaminen oli pitkä prosessi ja kyllä mies hoksasi, että jotain on tekeillä, mutta yllätys säilyi onneksi loppuun asti. Kaikesta päätellen lahja oli kovin mieluinen. :)

Tasa-arvoinen vanhemmuus?

Olimme tänään neuvolassa perhevalmennuksessa. Korvaani pisti seurakunnan työntekijän (nainen ja äiti) muuten varsin asiallisessa juttelussa eräs jännä juttu, joka ei mielestäni oikein istu ajatukseen tasa-arvoisesta vanhemmuudesta. Jotenkin näin se meni:

"Ajatelkaa, kuinka hyvin meillä täällä Suomessa on asiat, kun äitiysloma ja isänkin vapaat ovat niin pitkät. Ennen äitiysloma kesti vain suunnilleen kolme kuukautta, ja sitten äidin piti mennä töihin..."

Ja sitten jotain siitä, kuinka äidillä on nyt onneksi oikeus olla kotona pidempään - ja toki isälläkin on isyysvapaansa jne.

Ja mikä tässä tökki?

No se, että äitiysloma kestää edelleenkin n. kolme kuukautta lapsen syntymästä eteenpäin. Sen jälkeen alkaa vanhempainvapaa, jolle voi jäädä joko äiti tai isä. Ei siis äiti, vaan jompi kumpi vanhemmista.

Kun isyysvapaata taas vuoden alussa pidennettiin kosmeettisesti 54 arkipäivään, jaksettiin uutisoinneissa hehkuttaa, kuinka tasa-arvoista Suomessa on, kun isätkin saavat pitää vapaata.

Vanhempainvapaan käyttää muistaakseni kuitenkin yli 90-prosenttisesti äiti - isä siis aniharvoin.

Toki järjestely on vaikkapa imetyksen kannalta looginen ja perusteltu. Äiti hoitaa ruokahuollon ensin loppuun asti. Isä voi jäädä vaikka sen jälkeen hoitovapaalle (jos perheen tulotaso sen kestää, kodinhoidontukihan on reilu 300 euroa kuussa) tai pitää sen kuuden viikon ekstrapitkän isyysvapaansa (kolme on pidetty äidin kanssa yhtä aikaa).

Kuulostaako tasa-arvoiselta?

Minua ainakin mietityttää, miten oikeasti päästäisiin kohti tasa-arvoisempaa vanhemmuutta. Olisiko 6+6+6-malli oikeansuuntainen? Pitäisikö perhevapaiden kustannukset veloittaa veroluonteisesti kaikilta työnantajilta? Eikö asenteille pitäisi tehdä jotain?

Ja vielä tähän mukaan filosofinen pohdinta aiheesta: Kuinka tasa-arvoisiksi vanhemmiksi meidän lopulta pitää päästä? Mitä on tasa-arvoinen vanhemmuus?

Minäkin aion pitää äitiysloman ja vanhempainvapaan ihan itse ja myös mies tuntui olevan sitä mieltä, että se on järkevin vaihtoehto. Omat syyni liittyvät toki osin lapseen, mutta ovat kyllä osin täysin itsekkäitäkin. Haluan antaa vuoden elämästäni lapselle, kokea ensimmäisen vauvavuoden täysipainoisesti ja olla vapaalla töistä.

Kuinka monelle miehelle vastaava mahdollisuus todellisuudessa tarjoutuu? Oikeasti? Moniko sankari-isä ryhtyy taistelemaan tuulimyllyjä vastaan?

Joinakin päivinä ei harmita yhtään olla nainen ja tuleva äiti. Kukaan ei vaadi minulta asennemuutosta, vaikka ehkä pitäisikin. Saan pitää vuoden "lomani" ilman, että kukaan näkee siinä mitään epätasa-arvoista.

Ylempi kuva: Designroomin Bud-kylpyankka, monen isän kiva kaveri.

Alempi kuva: STTK kampanjoi parhaillaan sankari-isien puolesta eli kannustaa isiä pitämään pidennetyn isyysvapaansa.