Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastenvaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastenvaatteet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. tammikuuta 2014

Pakko saada

Aina joskus on vain sellaisia juttuja, jotka jäävät mieleen kummittelemaan kuukausiksi. Ajatus ei lähde kulumallakaan.

Tässä kaksi sellaista pakko saada -asiaa:

Lasten Papu x Costo -lakki on pyörinyt mielessäni jo yli vuoden. Päätin jo syksyllä, että hankin sen pojalle tulevaksi kevääksi ja kesäksi.

Koska Papua myyvällä Weecosilla oli vähän aikaa sitten yllätysale Papun tuotteista, lakki lähti tilaukseen jo nyt ja tuli viime viikolla keltaisella ja harmaalla tupsulla varustettuna. Se oli pojan päässä huippusöpö, vaikka vielä vähän reilu onkin. Tilasin samalla myös Papun Talviunilla-paidan, ja sekin on tosi kiva.

Tämä Miunin mekko puolestaan oli rakkautta heti ensi silmäyksellä. Nuo raidat, värit ja malli ovat aivan kuin minulle tehdyt! Yritin kovasti karkoittaa mekon mielestäni, ja melkein jo onnistuinkin, kun malli ehti loppua syksyn aikana verkkokaupasta, jossa käyn säännöllisesti huokailemassa.

Nyt mekkoja tuli kuitenkin lisää, ja pitkän jahkailun jälkeen laitoin sen tilaukseen. Viime aikoina oma vaatekaappini on jäänyt sen verran vähälle huomiolle, että tällainen hairahdus sallittakoon. Toivottavasti mekko on päällä yhtä kiva kuin miltä se kuvissa näyttää.

Sekä lakki että mekko ovat molemmat kotimaista suunnittelua, jota mielelläni suosisin. Olen yleensäkin miettinyt, pitäisikö alkaa ostaa yksinkertaisesti vähemmän mutta laadukkaampaa vaatetta ja mieluiten tietysti kotimaista. Se vaatisi aika isoakin kulutustottumusten muutosta, sillä olen aika kova tekemään heräteostoksia. Pahimmassa tapauksessa ostaisin vain enemmän ja kalliimmalla.

Tällä hetkellä heräteostoksiin on onneksi aika vähän tilaisuuksia, sillä olen siirtynyt vanhempainvapaalta osittaiselle hoito- ja opintovapaalle. Se tarkoittaa sitä, että lapsenhoidon ohessa kuljen kevään yliopistolla luennoilla ja seminaareissa.

Kun tähän yhtälöön lisää vielä omat ja vauvaharrastukset, ei aikaa turhiin ostoskierroksiin liiemmälti jää. Tämä selittää myös omalta osaltaan viimeaikaista bloggaustahdin hiipumista, josta en aio potea huonoa omaatuntoa. Kyllä tämä blogi täällä vähän aikas pärjää yksinkin, eikös juu?

Mukavaa tammikuun loppua!

Kuvat lainattu: Papustories.com ja Miun.fi

torstai 16. tammikuuta 2014

Kevätpoppia

Varoitus: Tässä tulee lastenvaatepostaus!

Torstai-illan ratoksi kävin bongailemassa Polarn O. Pyretin uutuuksia ja valitsin sieltä muutamia väriläiskiä tänne blogiin.

Pojan vaatekoko on tällä hetkellä 80, joten kohta siirrytään monessa merkissä isompien lasten kategoriaan. Harmittavasti vain ne vaatteet ovat usein paljon enemmän sukupuolikoodatumpia kuin nuo vauvojen mallistot. Värit ovat poikien puolella monesti ankeita ja tyttöjen puolella taas sorrutaan ylisöpöilyyn ja glitteriin.

Onneksi sentään Poplta saa reippaita värejä, jotka sopivat niin tytöille kuin pojille.

Mitä poika oikeasti tarvitsee?

Pian lisää isompia pyjamia ja muita perusvaatteita. Keväämmällä ehkä kuoritakin, jos vanha ei enää mahdu, jonkun pehmeän keväthaalarin vaunuihin ja ehkä vielä jotain muuta kaupunkikäyttöön. Tuulenpitävän kevätlakin ja -hanskat.

Kengät. Ne ensimmäiset.

Hui apua! Ei ihan vielä ole sentään kevät, eihän?

Vauvavuoden viimeinen neljännes on lähtenyt käyntiin ja äitiä jo vähän hirvittää. Miten se kasvaakin noin vauhdilla? Tänään se jo melkein seisoi ilman tukea ja kiipeää jo portaitakin...

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isänpäivä

Mukavaa sunnuntaita ja isänpäivää!

Meillä tämä päivä onkin erityisen tärkeä päivä, sillä se on mieheni ja poikamme ensimmäinen isänpäivä.

Mukava yllätys oli aamulla se, että poika antoi meidän nukkua rauhassa melkein koko yön. Hänellä on elämänsä ensimmäinen nuha, ja pari edellistä yötä ovat olleet aika levottomia.

Tavallisestihan meillä nukutaan vauvaperheeksi oikein hyvin: usein ensimmäinen herätys on joskus lähempänä kuutta aamulla, ja imetyksen voimalla unta riittää seitsemään-kahdeksaan. Tänä aamuna poika taisi itsekin olla melko väsynyt, sillä lastenhuoneesta kuului huhuilua vasta puoli kahdeksan aikoihin.

Leivoin isänpäiväksi tietysti kakun. Toiveena oli juustokakku, ja valinta osui blogin lukijan suosittelemaan kahvikissan Choko-cappuccinokakkuun.

Kakku maistui nimensä mukaan kahville ja suklaalle, ja oli oikein hyvää, joskin melko makeaa. Kakkua maisteltiin mummolassa, jonne pyrähdimme isänpäiväkahveille ja pappaa onnittelemaan.

Miehen isänpäivän toivelahja oli itsellenikin mieluisa. Tilasin uudelle isälle nimittäin Coston lakin. Väriksi valittiin neutraali harmaa, jotta hattu sopii mahdollisimman monen vaatteen kanssa. Ja ainahan voi repäistä ja hankkia lakkiin iloisen värisen vaihtotupsun!

Olen ajatellut tilata ensi keväänä pojallekin tuollaisen samanlaisen lakin. Papun ja Coston yhteistyössä suunnittelema musta lakki on minusta supersöpö. Tupsun väriksi valitsisin keltaisen.

Muuten isänpäivä on ollut täällä Oulussa varsin harmaa ja sateinen. Lunta jo kaipaillaan koko perheen voimin. Pojalle pitää varmaan hankkia sitten jo talvikengätkin, sillä pikkumies on ruvennut menneellä viikolla nousemaan pystyyn kaikkea vasten ja huristelee tilaisuuden tullen Fatboy-rahin tai taaperokärryn kanssa ympäri alakertaa - ainakin, jos joku vähän auttaa alkuun. Huomenna pojalla onkin ikää täydet seitsemän kuukautta.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Rovaniemen ostoksia

Heippa pitkästä aikaa! Hiljaisuutta on pidellyt täällä blogin puolella. Olisiko syynä nyt syyskiireet tai joku harmauden mukanaan tuoma mieliala, en tiedä. Inspiraatio on hetken ollut hukassa.

Muistin kuitenkin äsken ottaneeni pari viikkoa sitten Rovaniemen reissulla kuvia matkalla tehdyistä ostoksista. Ja mitä muutakaan minä nykyään ostelisin kuin lastenvaatteita? Heh.

Välillä tuntuu, että oma vaatekaappi on jäänyt ihan hunningolle - varsinkin nyt, kun iso osa vaatteista on jäänyt pieneksi ja olen viimein tunnustanut, ettei tämä aikuisen naisen kroppa enää palaa entisiin mittoihinsa. Ainakaan niihin kymmenen vuoden takaisiin mittoihin siis. Menossa on siis melkoista mylläystä vaatekomeroissa.

Napapiirillä Marimekon tehtaanmyymälässä oli muuttomyynti. Liike siirtyy keskemmälle pajakylää. Liikkeessä oli roppakaupalla kivoja alennuksia, ja varsinkin lastenvaatteita oli alekoreissa mukavasti.

Mukaan tarttui petroolinsävyinen raitabody, ihanan pirteä robottipaita ja kolme paria sukkia (kympillä), joista yhdet olivat tuollaiset pitkät villaiset. Reissun ostoslistalla olivat villaiset sukat pojalle, joten siinä mielessä tuo sukkapaketti sattui kohdilleen. Tuon pienen peltirasian ostin itselleni laukussa kulkevaksi lääkerasiaksi.

Olin ihastunut tuohon H&M:n keltaiseen neuletakkiin jo aiemmin, mutta Oulun seudun liikkeistä olivat koot lopussa. Rovaniemen henkkamaukalta kuitenkin löytyi yksi kappale oikeaa kokoa. Ostin myös harmaat pehmoiset collegelegginsit ja tuon sinisen bodyn, kun legginsit olivat "kaksi kympillä" -sarjaa.

Polarn o Pyretiltä ostin vielä toiset villaiset sukat pakkasia silmällä pitäen. Jännä juttu, kuinka esimerkiksi Prismassa myytävät villapohjaiset ulkoilusukat alkavat vasta koosta 22. Poika käyttää nyt kokoa 19/21. Onneksi on Po.p.

Kuten kuvistakin näkyy, ostan pojalle iloisesti sekaisin ketjuliikkeiden vaatteita ja kalliimpia merkkejä. Välillä mietin, pitäisikö satsata mieluummin laatuun kuin määrään, mutta sitten aina ihastun noihin ketjumerkkien valikoimiin ja ostan "jotain pientä". Siinäkin on omat ilonsa.

Nyt kuitenkin viikonlopun odotukseen ja viettoon! Jossain vaiheessa on ainakin luvassa kuvia uudesta lastenhuoneesta. Meillä on nimittäin tapahtunut muutto. :)

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Talvivauvalle Reimaa

Joka paikassa hehkutetaan nyt Reiman uudistunutta ilmettä, eikä suotta. Reiman lastenvaatteista löytyy tulevalle talvelle vaikka mitä mahtavia juttuja, kuten keltainen parkatakki. I love it! Jos poika olisi pari vuotta vanhempi, parka olisi hommattu meille tämän kuun Stockan kanta-asiakastarjouksesta. (Vink vink.)

Kokosin Reiman verkkokaupasta muutamia kivoja juttuja talvivauvalle. Olen hipelöinyt etenkin tuota keltaista untuvahaalaria kaupassa ja miettinyt, tarvisiko poika talvelle toisenkin ulkohaalarin... Hommasimme nimittäin tutulta jo hyvän Reiman käytetyn toppahaalarin varsin edullisesti. Tuo keltainen olisi vaan niin ihana!


***
Niin, ja ettei kenellekään jää epäselväksi, tämä ei ole maksettu mainos. En saa blogistani palkkaa enkä tee yhteistyötä kaupallisten tahojen kanssa - kukaan ei ole tullut tarjoamaan sellaista enkä itsekään ole sitä ehdotellut. ;) Jos kehun blogissa siis jotain tuotetta tai palvelua, se tarkoittaa sitä, että tykkään siitä, ja blogissa nähdyt tuotteet olen ostanut itse.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Miikkarit ja muita kummallisuuksia

En ole tupperwareihminen. Ajatus kotikutsuista on vähintäänkin ahdistava, olivatpa kyseessä sitten tupperit, partylitet tai oriflamet. Olen ollut kotikutsuilla elämäni aikana kai tasan kaksi kertaa.

Toinen näistä tapauksista oli viime viikonloppuna, ja - yllättävää kyllä - viihdyin. Kyseessä olivat ensimmäiset lastenvaatekutsuni, merkkinä Me&I eli "miikkarit" (vasta opittu mammasana, hahaa!).

Syy viihtymiseeni ei tainnut kuitenkaan olla ylisöpö asumallisto vaan muut ihmiset, muut äidit. Näin vanhempainvapaalla sitä tosiaan kaipaa muita aikuisia. ;)

Täytyy antaa kyllä pisteet malliston esittelijälle, hän osasi vetää hommansa erittäin hyvin ja sai vaatteet näyttämään ja kuulostamaan erittäin hyviltä. Oli aivan vähällä, etten intoutunut ostamaan muutakin kuin olin suunnitellut.

Lopulta pysyin kuitenkin alkuperäisessä suunnitelmassa ja pistin tilaukseen malliston päheimmän haalariasun hulabaloobalai-meiningillä.

Olen tutkaillut viime aikoina itseäni ja kokenut valaistumisen lastenvaatteiden suhteen. En innostukaan erityisemmin värikkäistä retrokuvioista niin kuin olin aina kuvitellut, vaan näen pojan mieluiten yhtä selkeissä ja graafisissa vaatteissa kuin mitä itsekin puen päälleni. Väriä saa toki olla, mutta ei ylitsevuotavasti.

Miikkarien malliston hehkuvat oranssit ja vihreät tuntuivat jotenkin levottomilta, kaikkein selkein valinta oli siis musta turkooseilla saumoilla. Ja tietysti merirosvokuvalla. Merirosvot ovat in.

Kutsuilla kuulin ohimennen sanan "blingo", ja tajusin kurkistelevani loputtomien lastenvaatekutsujen maailmaan. Eipä aikaakaan, kun myös Facebook mainosti minulle tätä toista ruotsalaista lastenvaatemerkkiä, enkä voinut olla vilkaisematta sen nettisivuille.

Pong, osui ja upposi. Ainakin paremmin kuin ne miikkarit. Raitoja, selkeää, harmaata, kivoja leikkauksia. Ja vieläpä nettikauppa - ei tarvi välttämättä mennä kutsuille tilatakseen jotain.

Pari havaintoa: Isommille lapsille on kivemmat kuteet. Ei raitoja vauvoille. Naisten puolellakin on kaikkea kivaa, mutta pitäisikö vaatteita sovittaa? Outletin puolelta kevään juttuja saa halvalla.

Tilasin lopulta kevään mallistosta kuvassa näkyvät siniset kuumailmapallolegginsit ja kelta-harmaat olohousut. Ihastuin myös isompien lasten puolelta mm. hauskaan lintukuvioiseen tunikaan ja naisten puolelta huiviin, jossa oli kultainen splash-kuviointi. Ja moneen muuhunkin juttuun, joita en tohtinut ostaa. Ehkä alesta sitten.

Seuraavia lastenvaatekutsuja odotellaan siis. Mitähän muita merkkejä niitä olisikaan...?

Kuvat Me&I ja Blingo.