sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Juhlakausi lähestyy - mitä pukea päälle?

Pikkujoulut ovat mukava asia, mutta aina niihin liittyy sama päänvaiva: mitä pukea päälle?

Tänä vuonna listassani on kaksi pikkujoulua sekä lisäjuhlina yhdet häät/ristiäiset, nämä kaikki tapahtuvat reilun viikon sisällä marras-joulukuun vaihteessa.

Työpaikan pikkujoulujen teemana on disco, eli bling blingiä ja säteilyä pitäisi jostain kehittää pukeutumiseen. Tämä ei ole tosiaankaan tyypillinen juhlapukeutumistyylini, eli jonkin verran mielikuvitusta joudun käyttämään asun valinnassa ja hankinnassa. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole pukeutua täysin naamiaisasuun, vaan discoasu pitäisi rakentaa kohtuullisen hyvällä maulla.

Kuoron pikkujouluja juhlitaan puolestaan teemalla scifi/fantasia. Tämä on pukeutumisen kannalta minulle helpompi teema, sillä varastosta löytyy laatikollinen vanhoja larppiasuja, jotka enemmän tai vähemmän liittyvät fantasiaan. Olenkin jo valinnut itselleni sopivan hahmon, jota pukeutumisessani aion jäljitellä.

Joulukuussa pidettävät yhdistetyt sukulaisparin häät ja heidän vauvansa ristiäiset ovat tietysti oma lukunsa. Kesämekkoja kaapista kyllä löytyisi ja toisaalta myös kaikenlaista mustaa, mutta nämä eivät nyt oikein houkuta. Hankintalistalla onkin siis jonkinlainen asuste talvihäihin - mieluiten tarpeeksi mutta ei liian juhlava ja sellainen, että se päällä tarkenee vaikka vähän viileämmässäkin tilassa.

Kuukausi aikaa loihtia nämä kolme erilaista juhla-asua. Itse tekemistä en harrasta (käsitöissä mun peukalo on täysin keskellä kämmentä) ja budjettikin on rajallinen. Haasteita siis riittää tulevalle kuukaudelle vaatekauppojen kiertelyyn.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Viikonloppu maalla

Vietimme viikonlopun mökillä maalla vanhempieni kanssa. Laitettiin laituri ja rantasauna talviteloille, raivattiin vähän pajukkoja peltojen vieruksilta ja siivottiinpa vähän turhia tavaroita sisältä talostakin. Lauantaina oli kylmä ja kuiva keli, luntakin jo tuli.

"Mökki" on siis pappani perintötila, joka jäi vastikään vanhemmilleni sekä minun ja veljeni perheille kesäpaikaksi. Vajaan parin hehtaarin joenrantatontilla on vanha omakotitalo sekä muutama muu rakennus, vähän metsää, vanhaa peltoa ja viljelyksiä.

Maitokärrytkin saivat osansa lumisateesta.

Vanhan navetan päätä on somistettu vähän.


Raivauksen jälkiä.

Marjapensaat virittäytyvät talveen.
Koskessa virtasi paljon vettä.
Rantasaunassa saunotaan taas ensi kesänä.

maanantai 18. lokakuuta 2010

Napapiirin sankareita

Kävimme äsken katsomassa Dome Karukosken uuden Napapiirin sankarit -elokuvan. Tottahan se piti käydä katsomassa, kun liikumme itsekin elokuvan maisemissa, Ylläksen ja Rovaniemen tienoilla.

Kuva laskettelureissulta Ylläkseltä. Saat kuvat suuremmaksi klikkaamalla niitä.
Miehen suvun mökki on Ylläksen kupeessa Äkäslompolossa, ja me molemmat olemme kotoisin Rovaniemeltä. Varsinaisia Napapiirin sankareita siis mekin.

Tällaiset maisemat mökiltä on, paitsi oikeasti paljon hienommat ja enemmän tuntureita. :) Etualalla rantasauna.

Tässä ollaan hiihtämässä keväthangilla Kukaksella. Sinivalkoinen piste kuvan keskellä olen minä.
Leffa oli hyvä ja ylitti ainakin omat odotukseni. Bongasin myös pari kesäteatteriajoilta tuttua rovaniemeläistä näyttelijää poliisimiehen ja taksikuskin sivurooleista. Terkkuja vaan sinne pohjoiseen! :)

torstai 14. lokakuuta 2010

Latteuksia seinälle? Ei kiitos.

Kuka oikein on keksinyt nuo seinätarrat, joissa on joku typerä lause - ja vieläpä yleensä englanniksi. Itse en tahtoisi mitään latteuksia seinälleni liimata, vaikka nämä tarrat näyttävätkin olevan nyt suosittuja sisustusintoilijoiden keskuudessa.

Siis haloo? "Love always" tai "There's no place like home". Voiko olla kornimpaa?

Tämä koti (tai tarra) ei ole makea eikä kullan kallis. Sentään säädyllinen fontti, eikä mitään kiekuraa! Kuva lainattu Allposters.fi:stä.
Kivojakin seinätarroja tietysti on. Esimerkiksi Ferm Livingillä on mukavan skandinaavisen selkeitä seinätarroja  esimerkiksi luontoaiheista:

Voisinpa ottaa meille nuo kalusteetkin, kivoja ovat!

Ihmesieni

Äskeisessä Kuningaskuluttajan jaksossa testattiin marketeissa myytäviä ihmesieniä. Itsekin olen käyttänyt ihmesientä jo pari vuotta siivouksen apuvälineenä: sillä lähtevät monet sellaiset tahrat, joita ei tavallisella pesuaineella ja luutulla saa millään irti.

Sieni on kätevä mm. kattilanjälkien puhdistamiseen kaapinhyllyistä, lavuaarin pesuun, vaaleiden kenkien puhdistukseen ja kykeneepä se tahmaisiin öljytahroihinkin, joita pöytätasojen öljyäminen välillä aiheuttaa listoihin ja kaapinoviin. Kiillotan sienellä myös peilejä ja lavuaareja: niistä saa mahtavan kiiltävät kun kuivaa pinnat pehmeällä mikrokuituliinalla sienellä pyyhinnän jälkeen.

Martat huomasivat, kuten minäkin, että Swifferin sieni ei kestä juuri mitään ja kuluu kovin nopeasti. Akron taikasieni voitti testin, mutta se on toivottoman kallis. Pitänee itsekin testata seuraavalla kerralla Viledaa, ja muistanpa olleeni tyytyväinen myös Aino-merkkiseen ihmesieneen, joka on tässä kuvassakin (kuva lainattu Ainon nettisivuilta).

Martat kyllä pohtivat testin lopuksi myös ihan aiheesta sienen ekologisuutta: sientähän väitetään ekologiseksi sen vuoksi, että sen kanssa ei tarvitse käyttää pesuainetta. Mutta mutta: minne joutuvat ne muruset, jotka sienestä siivottaessa irtoavat? Huuhtelemmeko ne surutta lavuaariin? Minne ne vesijohdosta päätyvät?

Jatkossa ainakin yritän kiinnittää huomiota siihen, että hankin kestävämpiä ihmesieniä ja poimin irtoavat muruset entistä tarkemmin talteen roskikseen.

Kuningaskuluttajan testi tuloksineen löytyy ohjelman verkkosivuilta.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Sisustuslehtiruuhka!

Tällä viikolla postilaatikosta pömähti peräkkäisinä päivinä kolme eri sisustuslehteä. Avotakkaa ja Divaania tilaan, ja Deko oli tällä kertaa toisen lehden kylkiäisinä tullut lahjalehti.

Mitä järkeä siinä on, että kaikki suomalaiset sisustuslehdet näyttävät ilmestyvän samalla viikolla? Eikö olisi järkevämpää, että lehdet ilmestyisivät eri viikoilla, jolloin lukijalle jäisi aikaa selailla rauhassa yhtä lehteä kerrallaan. Nyt kaikkia lehtiä pitää selailla samanaikaisesti, ja väistämättäkin lehtiä tulee vertailtua toisiinsa aika kriittisestikin.



Tämän kierroksen voiton vei kyllä Avotakka, suosikkini monen vuoden ajalta. Lehden teemana oli Suomi-design, jota oli käsitelty monelta eri kantilta. Oikein odotan, että pääsen syventymään lehteen ja sen mielenkiintoisilta vaikuttaviin juttuihin kaikessa rauhassa. Vielä nämä kaikki lehdet ovat olleet vain selailuasteella.

Keisarinna

Olin toivonut 30-vuotissynttärilahjaksi Aarikan Keisarinna-kynttelikköä, ja viime viikonloppuna sain sen ihanaiselta anopilta ja tämän miesystävältä. :)

Keisarinna sai kunniapaikan pianon päältä, ja sen seuraksi pääsivät kaksi papalta perittyä pientä "pikkusiskoa".

Lahjan kylkiäisiksi tuli ihania kukkia anopin puutarhasta, gladioluksia.



Ja synttärikorttikin oli kiva, taiteilijana Minna Immonen, joka muuten asuu Oulunsalossa.


Kiitos kaunis lahjasta ja juhlinnasta!

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Sano lamppu...

Lastenlaulussa lauletaan: "Sano lamppu, sano lamppu, sinä olet paksu pamppu."

Se tripodi-tyyppinen valaisin, jonka aiemmin tilasimme, saapui viime tiistaina. Sijoitimme sen sohvan viereen ja makustelimme sen valotehoa muutaman pimeän illan ajan. 60 watin iso hehkulamppu tuntui liian kirkkaalta, 40 watin iso pallohehku puolestaan liian himmeältä.

Koska kaupasta ei enää saa noita isoja pyöreitä hehkulamppuja, meidän täytyi ostaa lähinnä vastaava energiansäästölamppu. Tällä kertaa yllätyimme positiivisesti: 75 watin hehkulamppua vastaava lamppu syttyy nopeasti, sen valoteho on tähänastisista kokeiluista paras eikä se edes häikäise ikävästi silmään niin kuin hehkulamppu. Ja onhan se tietysti ekologisempikin.

Luulenpa, että olohuoneen valaistuspulmat on tämän talven osalta nyt ratkaistu. :)

Sipulikeittoa!

Mistä tietää, että talvi tekee tuloaan? Siitä, että alkaa tehdä mieli kuumia keittoja.

Yksi suosikkimme on pehmeä sipulikeitto, jonka resepti on lainattu oululaisen pariskunnan loistavasta Pastanjauhantaa-blogista.

Keiton kruunaa juustokuorrutus, joka saa viimesilauksensa uunissa grillivastuksen alla. Tällä kertaa leipänä oli ihan tavallista paahtoleipää, sekin hyvää, mutta suosittelemme kyllä jotain rapeakuorisempaa lajia.

Tässä kuva sunnuntai-iltapäivän herkkuruoasta: