Nettiäiti

On samanaikaisesti hyvin helppoa ja haastavaa olla nettiäiti.

Nykyään kaiken voi googlata. Mihin tahansa eteen tulevaan ongelmaan löytyy vastaus netin keskustelupalstoilta. Voin tehdä itse alustavan silmätulehdusdiagnoosin ja todeta, ettei tuo vaiva ollutkaan vaarallinen, vaan ihan normaali juttu.

Facebookin mammatutuilta tai -ryhmistä saan parhaat vinkit vauvan varustamiseen, vyöhyketerapeutin valintaan tai mihin ikinä keksin vain kysyä. Ikinä en ole saanut niin paljon kommentteja blogikirjoituksiini tai facebook-statuksiini kuin silloin, kun puhe on lapsista.

Netistä löydän myös valtavan valikoiman lastentarvikkeita. Saan aina tilattua sen mieleisen jostakin - minun ei tarvitse pitäytyä paikallisten lastentarvikeliikkeen valikoimissa. Ja lastentarvikekirpputoreja Facebookissa piisaa!

Ongelmaksi tuleekin totuuksien ja vaihtoehtojen moninaisuus. Uskonko tuota vai tätä totuutta? Noudatanko toista, kolmatta vai neljättä suositusta? Mitä edes haluan ja tarvitsen?

Nettiäitiys (kuten äitiys muutenkin) on valintojen tekemistä. Tarvitaan kriittisyyttä saatuja vastauksia kohtaan ja oman polun hahmottamista. Mikä on meille oikea vastaus ja sopiva vaihtoehto?

Toinen puoli nettiäidin arjesta on rumempi, ja siihen onneksi törmään itse harvemmin.

Mitä ikinä mainitsenkin lapsestani tai kasvatusmetodeistani, jonkun mielestä olen pöpelikössä. Netissä saan helposti ystävällisten neuvojen lisäksi haukut ja varoituksia siitä, kuinka olen pilaamassa lapseni elämän. Lastani tai kotiolojani näkemättä joku voi tuomita minut täysin.

Menisikö kukaan neuvomaan naapuriaan kasvatuskysymyksissä? Netissä se on jokapäiväistä. Neuvoja saa, vaikkei niitä edes kysy.

Erityisesti me blogiäidit olemme vaaran vyöhykkeellä. Olen lukenut tutuista blogeista pitkiä kommenttiketjuja, joissa lukijat ottavat rajustikin kantaa bloggaajaäidin perheen valintoihin.

Nettiäitinä saa olla rauhallinen ja luja, ettei pahoita mieltään tai harhaudu omalta polulta muiden painostuksesta.

Pidän itseäni nettiäitinä, ja sellaisena myös haluan pysyä. Netti on seuranani joka päivä monessa asiassa. Se antaa minulle paljon, mutta myös vaatii minulta paljon, varsinkin kun olen valinnut aktiivisen roolin netin sisällöntuottajana.

Välillä mietin, onko äitiys ollut helpompaa ennen nettiä, ennen informaatiotulvaa ja aikasyöppöä. On ollut vähemmän totuuksia ja tietoa, vähemmän tuomitsijoita. Toisaalta vaihtoehtoja ja vertaistukeakin on ollut tarjolla vähemmän.

Netti taitaa olla monelle kotiäidille tänä päivänä henkireikä, kun päivät täyttyvät pissavaipoista ja kasvissoseista eikä naapuriinkaan aina ehdi kahville.

Vaikka kyllä minä mielelläni tulen sinne naapuriinkin, jos sumpit tarjotaan. :)

Skitan koti

Meillä on pari vuotta pyörinyt nurkissa isäni aikoinaan hankkima kitara, ihan sellainen perus-Landola. Sain eräs kesäloma inspiraation harjoitella kitaransoittoa ja hain turhan panttina vanhempieni luona lojuneen kitaran meille, hankin siihen uudet kielet ja opettelin taas muutaman soinnun.

Siihen se harrastus sitten jämähtikin, mutta kitara jäi meille. Viimeisin säilytyspaikka on ollut pianon ja olohuoneen seinän väliin jäävä rako.

Kitara on minusta kuitenkin kaunis esine, joten se ansaitsi päästä kodissa paremmin esille. Sain viimein hankittua sille lattiatelineen, ja nyt se kököttää kivasti tuossa pianon ja tv-tason välissä.

Tämäkin kotipaikka taitaa olla kitaralle vain väliaikainen, sillä siinä vaiheessa kun poika oppii ryömimään, soitin on taas vaaravyöhykkeellä. Pitää varmaan harkita skitan nostoa korkeamman kaapin päälle yläkertaan tai seinätelineen hankkimista. :)

Modernisti kodissa -blogissa vinkattiin hauskasta nettiohjelmasta, jolla voi luoda mistä tahansa valokuvasta tällaisen hauskan väripaletin. Ohjelman nimi on Chip it!, ja sitä piti tietysti heti testata muutamalla kotikuvalla.

Noilla väreillä on jännittävät nimet, jotka kylläkin viittaavat ohjelman toteuttaneen firman maalisävyihin... No, hauskaa hupia silti.

Lämpöistä sunnuntai-iltaa! Huomenna alkaakin taas arki.

Reunat pois!

Olette ehkä huomanneetkin blogini ulkoasun uudistuneen hiukan: vaihdoin Bloggerin mallin ja värimaailman entistä yksinkertaisemmaksi ja poistin kuvista reunat ja varjostukset.

Tähän kuvien reunojen poistoon löysin ohjeet No Home Without You -blogista, kiitokset näppärästä vinkistä!

Vielä olisi tekemättä bannerin uudistaminen. Olen tähän asti kierrättänyt bannerina kolmea valokuvasta tehtyä banneria, joita olen vaihdellut vuodenaikojen ja inspiraation mukaan. Kaipailisin vaihteeksi jotain muuta - graafisempaa ilmettä tai uusia bannerikuvia.

Projektia hidastaa se, että banneri pitäisi mennä tekemään miehen tietokoneelle, jolla on paremmat kuvankäsittelymahdollisuudet. Oma bloggausvälineeni on nimittäin iPad blogger- ja kuvankäsittelyapplikaatioineen.

Olen siirtynyt itse seuraamaan blogeja Bloglovin'in kautta (käytin ennen Blogilistaa). Valaistumisia löytyy molemmilta sivustoilta. Jostain syystä Bloglovin'in päivitettyä iPad-applikaationsa blogin tekstit ja kuvat eivät näy siellä oikein, jos käyttää mobiilinäkymää. Onko kenelläkään vinkkiä tuohon?

Tänään ollaan kotona sunnuntaitunnelmissa. Pientä kesäflunssaa tässä parantelen, ja poika on kärsinyt joko samasta taudista tai sitten (todennäköisemmin) torstain kolmikuukautisrokotusten sivuvaikutuksista. Ensi viikolla pitäisi lähteä käymään Kuopiossa, toivottavasti ei jouduta lykkäämään lähtöä sairastamisen takia.

Peukut pystyyn ja leppoisaa sunnuntaita!

Kuvia Instagramissa

Olen huomannut, että puhelimen kameralla on tosi kätevä räpsiä kuvia. Lämpenin iPhonen kameralle oikeastaan synnärillä, kun pojasta oli kiva ottaa kuvia vierailuaikojen ulkopuolella ja lähettää tuoreelle isälle ja lähisukulaisille.

Huomasin myös käteväksi sen, kuinka kuvat voi helposti synkronoida iPhonen ja iPadin välillä.

Räpsykuvista innostuneena perustin profiilin Instagramiin, se löytyy nimellä valaistumisia.

Myöskään Instagramissa ette tule näkemään kasvokuvia minusta tai perheestäni. Ainakin toistaiseksi olen päättänyt suojella yksityisyyttäni tällä tavalla.

Pojan kuvien suhteen olen erityisen tarkkana - en ole toistaiseksi julkaissut kuvia pojasta edes Facebookissa.

Olemme keskustelleet tästä mieheni kanssa, ja mielestämme ei ole korrektia julkaista lapsesta ylen määrin kuvia netissä, johon voi jäädä pysyvä jalanjälki. Varsinkin Facebookin kaltaisissa palveluissa, joissa kuvien oikeudetkin saattavat valua pois omista hyppysistä, on syytä olla varovainen.

Yllä oleva räpsy on yksi Instagram-kuvistani. Tänään vaunulenkillä tuli vastaan pienen pieni kenkä pylvään päällä. Kukahan sen on kadottanut?