perjantai 30. syyskuuta 2011

COS-neulemekko

Pari muotibloggaria vinkkasi, että COS on avannut verkkokaupan.

Niin että mikä COS?

Jos oikein ymmärrän, COS on (jälleen yksi) ruotsalainen vaatekauppaketju, jonka konsepti on tarjota laadukkaita, ajattomia vaatteita kohtuulliseen hintaan. Nettisivuilta selviää, että lafka kuuluu HM-ryhmään, eli kyse on kai sitten henkkamaukan herrasmiesveli.

Uteliaana menin tutkimaan valikoimaa, ja minuun konsepti ainakin upposi. Postikulutkin olivat kohtuulliset. Verkkokauppa toimi vähän kummallisesti, mutta sain silti pistettyä tilaukseen tällaisen merinovillaisen neulemekon:

Kuva: www.cosstores.com
Tähän mekkoon päädyin lopulta siksi, että olen kaipaillut kaappiin jotain keltaista piristystä ja toisaalta myös lämmintä ja rentoa neulemekkoa.


Jännityksellä jään odottamaan, millainen mekko paketista lopulta paljastuu. Täyttyvätkö lupaukset ajattomuudesta ja laadukkuudesta?

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Tuliaisia Nizzasta

 
 
Pöydällä koristekaalin edessä on tuliainen mieheni työmatkalta Nizzasta. Se ei suinkaan ole viinipullo, vaan...


...oliiviöljyä.

Ostopaikka on Oliviera, Nizzan vanhassa kaupungissa sijaitseva oliiviöljykauppa ja -ravintola. Vinkki kaupasta löytyi Chez Jouni -kirjasta, joka esittelee ranskalaistuneen huippukokki Jouni Törmäsen reseptejä. Tässä kuva paikan päältä:


Oliiviöljy testattiin tänään, ja siitä tuli ihan hyvä salaatinkastike. Öljy oli maultaan aika "helppo", kaupasta olisi kuulemma saanut myös vaativampia vaihtoehtoja pippurisesta kitkerään.

torstai 22. syyskuuta 2011

Syksyn vaate- ja asustehankintoja

Aina kun vuodenaika vaihtuu, minulle iskee jonkin vaatekriisi tai vähintäänkin huomaan, että vaatekaapista puuttuu jotakin olennaista.

Elokuussa hoksasin, ettei vaatekaapissa ollut yhtään työkäyttöön sopivaa löysää paitapuseroa, joten korjasin tilanteen hankkimalla mm. tällaisen:

Kuva lindex.fi
Paita on ollut mukavan monikäyttöinen: se sopii hyvin esim. korkeavyötäröisten farkkujen ja hameiden kanssa ja on sopivan rento ja tarpeeksi juhlavakin.

Viime viikolla, kun lämpötila laski lähelle 10 astetta, iski takkikriisi. Pitkä nahkatakki oli vielä liikaa, mutta kesätakki liian vähän. Siispä kauppaan etsimään lyhyttä syystakkia.

Päädyin lopulta mustaan lyhyeen pusakkamalliseen Lindexin tekonahkatakkiin, josta en nyt jaksa ruveta räpsimään kuvaa. Laiska bloggari. Se on sitä mallia, jota on ollut myynnissä kaikissa kaupoissa viimeiset pari vuotta: resorit hihoissa ja kauluksessa jne. Tiedätte kyllä. ;)

Sen sijaan tässä vielä toinen kuva asustepuolelta. Takin lisäksi ostoslistalla oli musta nahkavyö, ja löysin aika kivan punosversion - Lindexiltä senkin. Lisäksi ostin vielä mustan simppelin olkalaukun, johon mahtuu baginbagini sekä tarvittaessa vaikka miniläppäri.

Mistähän se johtuu, että yhtäkkiä olen alkanut löytää paljonkin ostettavaa Lindexiltä, jossa pyöriminen oli aiemmin täyttä ajan haaskausta? Onko ruotsalaisketjun valikoima nuorentunut vai olenko minä vain vanhentunut...? Hih.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Hummus

Sarjassamme "makumatkoja itään" olemme valmistaneet jo muutaman kerran hummusta, tuota täyttävää ja hauskanmakuista kikhernetahnaa. Ensi kosketus hummukseen itselläni oli pari vuotta sitten Lontoon reissulla, jossa kävimme varta vasten hummusruokiin erikoistuneessa pikaruokaravintolassa. Nyt osaamme tehdä sitä myös kotona.


 Hummus sopii varsin hyvin esim. pitaleivän täytteeksi tai - kuten eilen tuli testattua - tortilloihin. Lisukkeeksi voi sitten tarjota vaikkapa salaattia, ja myös tsatsikin kanssa hummus sopii hyvin yhteen.

Tässä meidän hummusresepti, se on poimittu alkuvuodesta MeNaiset-lehdestä:

Hummus

Valmistusaika 15 minuuttia, puolikas annoskin riittää hyvin kahdelle, jos on muutakin ruokaa tarjolla
4 dl kikherneitä (itse keitettyjä tai tölkistä)
1/2 dl vettä
1/2 dl oliiviöljyä
4 rkl sitruunamehua
2-3 kuorittua valkosipulinkynttä
2 rkl tahinia (eli seesaminsiementahnaa)
1 tl juustokuminaa
1 tl suolaa
pinnalle:
2 rkl oliiviöljyä
persiljaa

Mittaa ainekset tehosekoittajaan (itse käytän sauvasekoitinta, blenderin teho ei riitä) ja pyöräytä seos tasaiseksi. Lusikoi tahna tarjolle. Valuta päälle oliiviöljyä ja koristele persiljalla.

Espresso, latte, cappuccino, per favore!

Krups-yhdistelmäkeitin haettiin kotiin perjantaina, eikä sen jälkeen ole ollut ikävä kahvilaan. Nyt kotonakin saa kahvinautintoina espressoa, lattea tai cappuccinoa (oma suosikkini siis latte). Maitokin vaahtoutuu höyrystimen avulla komeasti!


Laite löysi paikkansa keittiöstä pienen pyörittelyn jälkeen, mm. radio ja leivänpaahdin vaihtoivat paikkaa. Seuraavaan keittiöön kyllä pitää saada semmoinen pöytätaso, jonka päällä ei ole yläkaappeja! Välitilan ahtaus ei ainakaan helpota tällaisen "täytä vesisäiliö päältä" -laitteen käyttöä. Onneksi laite ei ole niin raskas, etteikö sitä voisi siirrellä kahvinkeittotuokioksi lähemmäs pöytätason laitaa.


Tässä oli tämänpäiväisen herkutteluhetkeni eväät: latte vaahdotetulla maidolla (espressojauhe Stockan omaa merkkiä) sekä Arnoldsin kanelisokeri cake -donitsi. Ah, nautinto!

Muki Koko-sarjaa, lasilautanen vanhaa Iittalaa ja servetti Pentikiltä.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Tunti

Olemme miehen kanssa katsoneet nyt pari jaksoa BBC:n draamasarjaa The Hour. Se sijoittuu 1950-luvun televisiomaailmaan, ja sitä on sanottu oman suosikkini Mad Menin brittivastineeksi. Sarjan pääosassa on useita tuttuja brittinäyttelijöitä, kuten Romola Garai ja Dominic West.



Siinä missä Mad Men on juonikuvioiltaan aika suora ja helppo seurata, The Hour on selvästi mystisempi. Ainakaan kahden jakson päästä ei ole vielä ihan selvää, mikä on sarjan juju - mennyt tv-maailma vai taustalla jylläävä rikosmysteeri. Vuorosanoja on myös välillä haasteellista seurata ilman suomenkielistä tekstitystä. Eipä ainakaan voi väittää, että sarja aliarvioi katsojia!

Vielä toistaiseksi sarjan sävy on ollut aika synkkä Mad Meniin verrattuna, mutta jokin Tunnissa kiehtoo. Eiköhän The Hour pidä katsoa loppuun asti, kun sen on kerran aloittanut. Jos tykkää menneiden aikojen meiningistä ja mysteereistä, kannattaa kokeilla!

Ps. On muuten hurjan luihun näköinen mies tuo Burn Gorman, joka esittää sarjassa Thomas Kish -nimistä miestä. Brr.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Seitinohutta

Tässä jokin aika sitten pihalta löytyi hauska luontoilmiö: iso hämähäkinseitti.

Sen kuvaaminen oli vähän haastavaa, mutta mies onnistui lopulta:






Hämähäkki kiiruhti pikaisesti pois meidän kuvaussession tieltä. Aterioita hämikselle oli seitissä tallessa useampi.

Harmi vain, että jouduimme jyräämään taidonnäytteen alas nurmikkoa leikatessamme. Yläseitti, josta koko komeus riippui, oli muuten aika jytkyä tavaraa.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Vesitornissa

Yksi syyskuun alussa vietettäviin Oulun päiviin liittyvä traditio on ollut vierailu Puolivälinkankaan vesitornissa. Siellä ollaan käyty melkein joka vuosi, ja aina sää tuntuu olevan aurinkoinen ja kaunis, kun tiiraillaan näköaloja Oulun kattojen yli.

Tänä vuonna mukana oli myös mukavia vieraita: anoppi ja tämän puoliso.

Näkymiä Välivainion ylitse. Tuastalla näkyy meri.

Vuosi vuodelta väkeä käy vesitornilla yhä enemmän.

Tänä vuonna pääsi käymään myös huipun observatoriossa. Siellä katseltiin auringonpilkkuja.

Tuolla jossakin siintäisi koti, jos se olisi kuusessa korkealla.

Näyttääkö tämä muidenkin mielestä avaruusalukselta?

Betonirakentamisen helmiä.
Ensi vuonna taas uudestaan!