torstai 24. tammikuuta 2013

Mineraalimeikit

Intouduin tilaamaan Escentual-verkkokaupasta Bareminerals-meikkejä. Halusin testata, olisivatko nämä meikit hellempiä ärtymään taipuvalle iholleni.

Erityisesti silmämeikin käyttö on ollut viime kuukausina haasteellista, ja helmikuussa olisi tulossa ainakin yhdet häät, joihin pitäisi tehdä ihan kunnon meikki. Muutenkin olisi välillä kiva laittaa itseään vähän huolellisemmin.

Tilasin toiveikkaana kuvassa näkyvät tuotteet:

Luminizer, The Love Affair - Tästä toivon sellaista aurinkopuuterin ja poskipunan korvaajaa, ei liikaa väriä vaan enemmänkin valoa ja hohdetta.

Prime Time Brightening Eyelid Primer, Pearl - Ai pohjustusvoiteessa voi olla sävy? Pitääpä kokeilla!

High Shine Eyecolour, Moonshine - Jos tämä luomiväri pysyisi eikä ärsyttäisi ihoa.

Mineral Veil, SPF 25 - Kevyt ihon sävyn tasoittaja keväthangille?

Mineraalimeikit ovat toki olleet tietoisuudessa jo jonkin aikaa, ja itse käytän meikin pohjana yleensä Lumenen mineraalimeikkipuuteria. Nyt kuitenkin tuntuu, että olisi mukava kokeilla jotain erilaista meikkirintamalla.

Jännityksellä jään odottamaan, että posti kulkee!

maanantai 21. tammikuuta 2013

Ruskeaa ja punaista

Tykkään retrosta. Ihastelen 50-60-luvun vanhoja sirolinjaisia kalusteita ja 60-70-luvun värikkäitä printtejä. Vintageastiat, suomalainen lasi ja korut saavat sydämeni sykähtelemään.

Itse olen syntynyt 1980-luvun alussa, aikana jolloin arki meidän perheessä oli ruskeaa ja valkoista ja vauvatavarat kirkkaanpunaisia ja oransseja. Lastenrattaat olivat keltaiset ja niissä oli beige-ruskea pallokuvioitu viltti. Ah, nostalgiaa ja lämpöisiä muistoja!

Jotakin on onneksi säilynyt niiltä ajoilta:

Oman äitiyspakkaukseni ruskea makuupussi odottaa kaapissa uutta tulokasta ja uutta elämää. Pesemällä siitä tuli oikein siisti, vetoketjukin toimii yhä hyvin!

Maalta aitasta löytyi ihan se pahvinen laaikkokin täynnä vauva-ajan leluja, kuten tämä Brion poikanukke.

Punainen lintu on toinen pehmolelu, jonka toivon mukaan uskallan antaa käyttöön tulevalle perheenjäsenelle. Pesin sen eilen toistamiseen, kun ensimmäinen pesukonekäsittely ei aivan irrottanut kaikkia likoja.

Paapu-helistintä piti oikein etsimällä etsiä, mutta veljentyttöjen vihjeen perusteella sekin löytyi lopulta maalta lelulaatikosta. Nämä helistimet ovat nyt kovassa huudossa myös keräilypiireissä, sillä niiden valmistaminen loppui muutama vuosi sitten.

On ihanaa, kun omasta vauva-ajasta on säilynyt jotakin eteenpäin annettavaa.

Retroruskea on kaunis väri. :)

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Kanakookoscurry

Sunnuntain ruokalistalla oli yhtä vakioruokaamme, kanakookoscurrya. Reseptin olen joskus löytänyt Ruokalan sivuilta, ja tätä itämaista ja helppoa kanakastiketta olemme tehneet jo monta vuotta säännöllisesti. Aina yhtä hyvää!

Kanakookoscurry

300 g broilerin fileesuikaleita
1 purjo
2 porkkanaa
1 paprikaa
1-2 rkl currytahnaa
1 tlk kookosmaitoa
2 rkl soijakastiketta
1 rkl kalakastiketta (fishsauce)
tuoretta korianteria
öljyä paistamiseen

Kuumenna wokissa tilkka öljyä. Lisää currytahna ja kuullota sitä pari minuuttia miedolla lämmöllä. Lisää lämpöä ja ruskista broilerisuikaleet. Lisää wokkiin kasvikset suikaleina kypsymisjärjestyksessä. Mausta soijalla ja kalakastikkeella. Anna ruoan hautua hetki ja lisää joukkoon kookosmaito. Kiehauta, tarkista maku ja viimeistele hienonnetulla korianterilla. Tarjoile riisin kera.
Resepti: Alex Nurmi

Ruoan mausteisuutta/tulisuutta voi säädellä currytahnan määrää, laatua ja tulisuutta vaihtamalla. Kannattaa kokeilla, mikä tahna on oma suosikki. Meidän lemppareita ovat keskivahvat Patakis-tahnat, joita saa mm. itämaisten ruokien kaupoista ja joistakin marketeistakin. Ovat meistä parempia kuin nuo kotimaisten merkkien tahnat. Myös kookosmaidoissa on eroja.

Tänään muuten saatiin ruokaan mukaan ensimmäistä kertaa tuoretta korianteria. Sitä ei ole meidän lähimarketissa yleensä ollut tai sitten sitä ei ole muistettu ostaa. Sen verran usein tätä ruokaa nimittäin teemme, että osaamme reseptin suunnilleen ulkoa.

Alemmassa kuvassa myös eilisen kauppareissun keittiöaiheinen heräteostos: Teema-sarjan terrakotan värinen kulho. Se on sopiva pienemmäksi salaatti- ja tarjoilukulhoksi, joka meiltä on vähän niin kuin puuttunut. Piti saada jokin astia tuossa herkullisessa värissä, kun se oli nyt poistumassa ja kaikki osat alessa.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Alennusmyyntilöytöjä

Vatsan kasvaessa ennennäkemättömiin mittoihin sirot, vyötäröä mukailevat vaatteet ovat jääneet historiaan. Housupuolella äitiyshousut ovat ainoita mahdollisia, ja nyt myös yläosien kanssa on pitänyt käyttää luovuutta.

Alennusmyynneistä etsinnässä on ollut lähinnä kasvaville mitoille soveltuvia vaatteita, joista voisi olla iloa myös raskauden jälkeen.

Gina Tricot:n alennusrekistä löysin sattumalta itselleni villakangastakin parilla kympillä juuri siihen saumaan, kun vanhojen villakangastakkien napit pingottivat ikävästi.

Takki on melkoinen möhkö malliltaan, mutta nämä kasarimöhköt alkavat ilmeisesti taas olla muotia, eikö vain? Pippurinen harmaa villasekoitekangas on kivan värinen ja vetoketju hauskasti sivussa tupsuineen. Plussaa on myös suojaava kaulus ja "kietaisumallin" myötä rinnuksille tulevat lisäkerrokset. Hyvä löytö!

Taskun pielessä oleva tähtiheijastin on ostettu joskus vuosia sitten oululaisesta Non Boutiquesta.

Tämä rento neuletakki asettuu sopuisasti paikalleen myös vatsan kanssa. Väri on takavuosien lemppari, violetti, ja materiaalina merinovilla. Tämä on Stockmannin omaa Global-mallistoa, sieltä "isojen tyttöjen puolelta". Neuletakki odottaa vielä koekäyttöä, ostin sen eilen.

Yksi viime päivien ja pakkasaikojen lemppari on ehdottomasti Benettonin lampaanvillamekko, joka oli reilussa alessa Kampin Benettonilla viime viikonloppuna. Laadukas materiaali ja kiva kuviointi ovat kovasti mieleen, tätä katselin jo syksyllä! Neulemekot ovat juuri nyt tosi käteviä: pehmoisia, kiristämättömiä ja riittävän pitkiä.

Aika pitkälle nämä vaatteet ovat sellaisia, joita muutenkin ostaisin. Värit ja materiaalit ovat samoja mitä tavallisestikin suosin, rentoja ja klassisia joillain värimausteilla.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Odotusta

Meillä odotetaan. Kevättä, aurinkoa ja isoimpana asiana vauvaa.

Monet blogia seuraavat jo ovat sen tienneet ja useat ehkä arvanneetkin, joten eiköhän ole aika kirjoittaa asia ihan julki. Tulossa on tosiaan kevätvauva, meille ensimmäinen, ja varmasti tähän asti suurin elämänmullistus.

Vähitellen valmistautuminen uuteen perheenjäseneen on alkanut. Sisustusrintamalla työhuonetta on pistetty uuteen kuosiin soveltumaan myös lapselle, ja kaappejakin on jo vähän järjestelty. Muutamia tarvikkeita ja vähän vaatteita on saatu ja hankittu. Nyt odotellaan äitiyspakkausta saapuvaksi.

Vietimme miehen kanssa viikonlopun Helsingissä "babymoonilla", eli luultavasti viimeisellä pariskuntareissulla vähään aikaan. Kävimme alennusmyynneissä ja näimme ystäviä, ja hotellissa uni ja aamupala maistuivat. Nyt väsyttää matkan jäljiltä!

Tuli tulevalle pienokaisellekin ostettua jotain, nimittäin tuollainen Tutan pirteä neulehaalari. :)

Itse viehätyn vähän neutraalimmista lastenvaatteista, mustavalkoisesta, harmaasta, kirkkaista ja raikkaista väreistä sekä retrokuoseista. Marimekon klassikkokuosit ja Metsolan värikkäät froteet, siinä pari suosikkia.

Pirteää uutta viikkoa!

Kuva: Reimashop

maanantai 7. tammikuuta 2013

Tilattu!

Tarviiko sanoa enempää? Nyt jännätään, ehtiikö paketti kotiin ennen viikonlopun reissua.

Kuva: Apple

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Henkkamaukan kevät 2013

Olenko jotenkin tylsä, kun päädyn aina ihailemaan klassisia ja ajattomia värejä, kuten harmaata, mustaa ja valkoista? Kummasti ne tarttuivat silmiini myös H&M:n 2013 kevätkuvastosta, jonka selailin läpi iltapuhteeksi.

Tässäpä minua inspiroineet tuotteet:

Tvistinä harmaaseen vähän leopardikuviota: kapealahkeiset harmaat housut tai pellavainen paita (vai molemmat??).

Löysä perusneule viskoosia ja puuvillaa - tosin tämän voisin ottaa myös mintunvihreänä!

Pellavapussilakanat parivuoteeseen. Kuvasta poiketen ottaisin tummanharmaat.

Pehmoiselta näyttävä torkkupeitto - tummanharmaana mieluummin kuin vihreänä.

Kuvat H&M.

tiistai 1. tammikuuta 2013

2013

Eilen sanottiin hyvästit vanhalle vuodelle kavereiden ja lähisukulaisten kera. Uusi vuosi on vielä tuore ja täynnä jännittynyttä odotusta.

Tänään huristelemme anoppilasta Rovaniemeltä Ouluun ja valmistaudumme palaamaan huomenna arkiseen aherrukseen.

Hyvää vuotta 2013 kaikille lukijoilleni!