Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökki. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Mitä meille kuuluu?

Heipä hei, pitkästä aikaa! Minulla pitelee tällä hetkellä vähän kiirettä, ja siksi blogi on jäänyt vaihteeksi takavasemmalle. Opiskelut työllistävät siinä määrin, että liikenevä vapaa-aika menee niiden parissa. Muutenkin blogilla taitaa olla menossa jonkinlainen etsikkoaika: inspiraatio on vähän hukassa ja uudet näkökulmat hakusessa.

Mutta mitä muuta meille kuuluu?

Arkea ennen kaikkea. Tämä pikku pojanrötkäle on jo 11 kuukautta, eikä siis enää mikään ihan pieni vauva. Poika oppi kävelemään ilman tukea muutama viikko sitten, ja nyt mennään vauhdilla ja tyhjennetään laatikoista ne kaikkein mielenkiintoisimmat tavarat.

Arkea rytmittävät isän työt, äidin opiskelut ja kaikkien perheenjäsenten harrastukset. Kuoro, sähly, vauvauinti, muskari, kerho... Siihen kun vielä lisää arjen askareet, satunnaiset sukuloinnit, reissut ja sairastelut, niin ei ehdi juuri muuta ajatellakaan.

Kävimme hiihtolomalla mökillä Äkäslompolossa, ja poika viihtyi siellä mainiosti, kun seuraa ja viihdykettä oli niin paljon. Me aikuiset pääsimme kyllä hiihtämään, mutta laskettelu jäi vielä välistä tunturissa olleiden sitkeiden sumukelien vuoksi. Toivo elää vielä: josko sitä pääsiäisenä vielä pääsisi rinteeseen...? Viime talvi kun meni kokonaan ilman laskettelua raskauden vuoksi.

Ensi viikolla olisi luvassa myös miniloma Helsingissä ja Turun seudulla. Odotan sitä innolla ja jännityksellä! Miten sujuvat yöt hotellissa pojan kanssa? Miten lentomatka Helsinkiin? Entä junamatka Turkuun?

Oulussa ehti olla jo melkein kevät, mutta tänään tuprutteli täälläkin vaihteeksi lunta, ja pakkasta on lupailtu ensi viikoksi. Ihme talvi! Jospa huomenna kuitenkin pääsisi ulkoilemaan koko perheen voimin. Ohjelmassa on lisäksi ainakin opiskeluhommia ja pitsan pyöritystä.

Mukavaa kevään odotusta!

Pojan pipo/Fredriksson, aurinkolasit/Babiators, välikausihaalari/Polarn o Pyret.

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Poroja ja tuntureita

Rovaniemellä vietetyn juhannuksen jälkeen suuntasimme auton nokan kohti pohjoista ja Äkäslompolon rannalla sijaitsevaa mökkiä.

Tämä oli pojan ensimmäinen reissu pohjoisen mökille, ja kaikki sujui varsin hyvin - etenkin kun Rovaniemen mummi oli auttamassa arjen askareissa ja antoi meidän vanhempien nukkua aamuisin pitkään. :)

Ensimmäisenä iltana muutenkin komeaa tunturimaisemaa kaunisti tuplasateenkaari. Sitä piti kuvata oikein urakalla. Harvoin sitä näkee taivaalla kokonaisen sateenkaaren - saati sitten tuplana.

Kuvassa vaunujen aisasta roikkuu Napapiirin Marimekon alesta ostettu kanvaslaukku, jota ajattelin käyttää yhdistettynä hoito- ja äidin käsilaukkuna. Mallin nimi on sopivasti Ylläs.

Seuraavana päivänä käytiin retkeilemässä Kesängin keitaalla vaunujen kera. Kesänkijärven rannalle oli laitettu parikin laituria, joilta oli komeat maisemat järven yli tunturille.

Me paistoimme laavulla makkarat ja joimme toisella laavulla vielä jälkiruokakahvit. Ilma oli kuin morsian, lämmin ja tuulinen, joten sääsketkään eivät pahemmin vaivanneet. Poika nukkui kerrankin hyvin vaunuissa.

Toisena päivänä sää oli pilvinen ja vähän sateinenkin, mutta siitä huolimatta pakkasimme pojan rintareppuun ja kipusimme vähän matkaa ylös Ylläksen rinnettä. Kurvasimme sitten Varkaankuruun, jossa Jokerihissin luona makoili tokallinen poroja. Siitä sitten jatkettiin kurua pitkin Luontokeskus Kellokkaaseen kahville.

Pojalle maittoi uni kivasti myös kantorepussa, ja pääsipä hän ensimmäiseen taidenäyttelyynsäkin Kellokkaassa.

Iltasella sanottiin tietysti rantasaunassa ja seurusteltiin saunaan ja iltateelle poikenneiden sukulaisten kanssa. Ohjelmassa oli myös makkaranpaistoa ja keskiyön auringon ihmettelemistä.

Paluu Ouluun suoritettiin eilen perjantaina kahden pidemmän pysähdyksen taktiikalla, ja pitkä paluumatkakin sujui yllättävän mallikkaasti pojan vetäessä suurimman osan ajasta hirsiä kaukalossaan. Koko päivä matkaan kutakuinkin meni.

Illalla oli mukava kallistaa päänsä omassa sängyssä puhtaalle pellavatyynyliinalle.

Nyt vuorossa onkin ainakin viikko kotoilua, koska mies palaa töihin ensi viikoksi ennen seuraavaa useamman viikon kesälomapätkää. Ajattelin käydä ainakin kaupungilla testaamassa tänään ostettuja uusia matkarattaita, jotka äsken kauppareissulla vaikuttivat erinomaisen käteviltä. Niistä ehkä lisää sitten myöhemmin!

torstai 6. joulukuuta 2012

Pohjoinen sinivalkoinen

Vietämme itsenäisyyspäivää tällä kertaa pohjoisessa mökillä. Pakkanen paukkuu maltillisesti (tosin kiristyen), ja tulipa korkattua hiihtokausikin tälle talvelle.

Mikäs voisikaan olla tunnelmallisempi paikka viettää Suomen juhlapäivää kuin tämä? Takka roihuaa ja kynttilät tuikkivat, ulkona pimenee ja valot syttyvät ikkunoille.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Talvihuuruja

Vietimme viikonlopun vaihteeksi vanhempieni mökillä. Ohjelmassa oli halkosavottaa, ja ajeltiinpa tänään vanhalla traktorillakin risuja pitkin tonttia.

Lumiraja kulki jossain Kiimingin ja Yli-iin välimaastossa tällä kertaa niin päin, että Oulussa oli lunta, mökillä ei, mutta onneksi maassa ja puissa oli aika komeasti kuuraa.

Tämänaamuinen maisema olikin yhdenlainen talven ihmemaa. Valkoista, huuruista, kaunista!

Kuvat räpsittiin miehen työpuhelimen kameralla, kun kumpikin kuvitteli toisen pakkaavan järkkärin mukaan... Ihan hyviä kuvia kännykkäkameroillakin nykyään saa!

maanantai 6. elokuuta 2012

M niin kuin mustikka

Töihin paluu sujui tänään suuremmitta ongelmitta, mitä nyt oli aamupäivästä vielä melko pöllämystynyt olo. Vasta iltapäivän puolella ajatus alkoi kulkea ja pääsin syventymään muutamiin hommiin. Syksystä on tulossa kiireinen, mutta mitäs siitä! Täytyy nauttia haasteista kun niitä on tarjolla.

Arki-illan ratoksi muutama otos viime viikon mökkireissulta:

Mökki tai talo on saanut pintaansa uuden, iloisen maalin. Muutos valkoisesta punaiseen on melko raikas!

Rakas mökkipyöräni, Nopsa Kombi, retroa muotikamaa! Aikanaan lapsuudenkodin pyörävarastosta dyykattu ja teininä omin käsin vihreä-keltaiseksi maalattu. Myös kummityttö ajelee tällä maalla ollessaan.

Tämä oli matkan tarkoitus: marjastus. Mustikkaa löytyi niin, että siniset pallukat vilisivät jo silmissä! Vadelmia ja herukoita pitääkin vielä odotella pari viikkoa, ne eivät olleet vielä kypsiä.

Yöllinen napsu à la mies. Täysikuu möllöttää pilvien takana.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Ugh, etana!

Äiti soitteli mökiltä Oulun pohjoispuolelta huolestuttavia uutisia: he olivat löytäneet kaksi kymmensenttistä etanaa, jota he epäilevät espanjansiruetanoiksi eli ns. tappajaetanoiksi.

Hurjan näköisiä otuksia! Vanhemmat aikoivat lähettää seuraavan yksilön tunnistettavaksi Eläinmuseoon, niin kuin ohje netissä neuvoo...

Kuva Kjetil Lenes.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kesä!

Oltiin maalla viikonloppu, ja viimeistään siellä tuli selväksi, että nyt on kesä! Kaikki kukkii ja kasvaa. Kelikin oli lauantaina varsin komea.

Kesäkurpitsantaimet lavassa olivat jo aika isot! Yhden toin kotiinkin ruukussa, nyt se kököttää viljelylaatikossa valtavan oreganopuskan vieressä.

Pohjois-Pohjanmaalla kukkivat ruohosipuli ja kullero. Hyötykasvi ja silmänilo.

Kävin heittämässä talviturkin saunasta. Jokivesi oli jo 18-19-asteista.

Järvellä oli lauantaina vetouistelukisat ja porukkaa enemmälti. Lapsille oli mato-onkikisat.

Kasteltavaa riittää! Mansikat, kasvimaat, kukkapenkit...

Kyllä maalla oli taas mukavaa. Tekemistä riitti ja päivät olivat hurjan pitkiä. Rantasaunan löylyt olivat vertaansa vailla ja ilma raikas hengittää. Ihan tuli jo lomaa ikävä!

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Itää ja kasvaa

Olin viikonlopun taas vaihteeksi mökillä, ja sielläkin oli jo ihan kevät. Vapun lumikinokset olivat hävinneet ja maa vihersi.

Oma viikonloppuni kului lähinnä apumiehen hommissa: vettä kantaen, valokuvaten, seuraa pitäen. Lauantai kului silläkin tavalla varsin joutuisasti. Eikä mikään nukuta niin hyvin kuin puhdas maalaisilma ja ulkonaolo!

Laitettiin taimia lavaan: tomaatteja, purjoa, basilikaa...

Kasvihuoneessa on tulossa ämpäripottua!

Potut ovat muuten itämässä kasvihuoneen laidalla. Puikulaa ja muita lajikkeita.

Äiti pääsi lempipuuhaansa...

Nimittäin mattojen pesuun! Tässä puhdistuu mahdollisesti meidän uusi keittiön matto.

Kävin valikoimassa mummon räsymatoista sopivimman siihen tarkoitukseen. Kunhan se kuivuu, pitää testata sopiiko meille räsymatto vai pitääkö ottaa entinen yksivärinen matto käyttöön. Sekin on nyt puhdas, kiitokset äidille! Luvassa ehkä siis mattopostaus jossakin vaiheessa alkavaa viikkoa.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Tulva!

Meidän mökkijoella on nyt tulva! Vappuviikonloppuna tilanne oli vielä aika normaali ja kevät antoi odottaa tuloaan. Kuvat siis kuunvaihteesta.

Nyt kuitenkin joen tulvahuippu on käsillä ja vesi on noussut aika vaarallisiinkin korkeuksiin. Meidän mökillä ei ole vaaraa kastua, se on sen verran kaukana rannasta, mutta rantasauna kastui joskus 90-luvun alussa edellisen ennätystulvan aikaan.

Sen sijaan pitää nyt pitää peukkuja, ettei työkaverin mökki saman joen saaressa pääse kastumaan! Kuulemma elyn miehet olivat arvelleet veden nousevan vielä kymmeniä senttejä.

Vanhemmat ovat mökillä raportoimassa tilannetta. Jäämme siis odottamaan tilanteen kehittymistä!

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Hankimaat ja virtaavat veet

Vapun neljän päivän minilomasta osa kului mökillä. Vanhempien vakuutuksista huolimatta emme uskoneet lumitilanteeseen ennen kuin itse sen näimme:

Mökillä oli vielä ihan talvi.

Rantaan piti kahlata lumipenkkojen halki, ja tulipa testattua myös Ruotsin armeijan vanhat metsäsukset.

Mökkimaamme edessä on koskipaikka, joten pääsimme ihmettelemään juuri jäistä vapautunutta vettä.

Koska joelle on luvattu tulvaa, piti kaivaa laituri lumen alta ja kiinnittää se korkeammalle töyrään päälle. Jospa se nyt säilyisi turvassa kesään asti!

Lämpötila rantasaunan seinustalla oli kyllä jo ihan keväinen auringon porottaessa.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Paha bloggari korjaa tilannetta

Pahus! Niinhän siinä on käynyt, että töiden alkamisen jälkeen ei ole ehtinyt eikä jaksanut tehdä yhtään blogimerkintää. Pitänee paikkailla tilannetta vähän.

Viime viikonloppu kului isoilla sukulaissynttäreillä Äkäslompolossa. Miehen suvun lisäksi paikalle oli kutsuttu ystäviä ja tuttavia ympäri Lappia, yhteensä kävijöitä taisi olla kahdeksisenkymmentä. Järjestelyjen sujumiseksi paikalle oli tilattu kokki, joka grillasi ruokaa isolla pannulla. Itse olin kahteen otteeseen nuoremman väen keittiövuorossa tiskaamassa, kuskaamassa astioita ja täydentämässä kahvipöytää. Toimi erittäin hyvin!

Ilmat olivat komiat, samoin kuin maisemat. Siitä todisteena pari kuvaa:



Eilen sitten vietimme nahkahääpäivää ja kävimme syömässä Oulun viikinkiravintola Haraldissa. Ruoka oli ihan hyvää ja etenkin tunnelmaan ja varustukseen oli ravintolassa satsattu.

Juhlahumu on jatkunut tänään omien syntymäpäivien merkeissä - joskin juhlinta on jäänyt vähemmälle ja olen satsannut enemmän arkiseen aherrukseen töissä... Synttärilahjaksi sain Marimekon Sukat makkaralla -kannun, se oli toivelahja.

Posti (tai itse asiassa Valintatalon logistiikka) toi eilen paketin Ellokselta. Yllätys oli suuri, kun kaikki tuotteet olivat sopivia, istuvia ja ihania - olin valmistautunut paketoimaan ainakin osan asiakaspalautuspaketteihin. Syksyn ja talven vaatekaappi täydentyi kahdella valkoisella paitapuserolla, levenevälahkeisilla, korkeavyötäröisillä farkuilla sekä ruudullisella villakangashameella. Yritin tällä kertaa panostaa trendikkäisiin klassikoihin.

Sisustusrintamalta myös pieni uutisenpoikanen: meidän vanha häälahjaksi saatu vaaka hajosi, joten "jouduimme" hommaamaan tilalle uuden. Valinta osui Beurerin Arabesque-kuvioiseen lasivaakaan.

Kerran muuten Kielipoliisin facebook-sivulla taidettiin keskustella siitä, onko oikea termi bloggaaja, bloggari vai blogisti. En muista, mihin päätökseen lopulta päädyttiin, mutta itse taidan käyttää sujuvasti rinnakkain kaikkia kolmea nimitystä.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Äkäslompolo experience, osa 3: Varkaankuru

Vuorossa ovat nyt viimeiset kuvat Äkäslompolon mökkireissulta. Torstaina kävimme Varkaankurun luontopolulla. Se on hieno paikka, suojaisa lehto, jossa virtaa vesi ja kasvaa kaikkia jännittäviä kasveja.

Down we go!


Väinönputkella riitti pölyttäjiä.


Kivi, sammalta, vanamoja.

Kyltin mukaan se, joka koskettaa tämän lähteen vettä, saa näkönsä takaisin.
Testattu on, nyt vain odotellaan. :)

Bonuskuva Äkässaivolta erään ystävämme iloksi. Samuli Paulaharjun mukaan Kirkkopahta on kauhia.

Kauhia Kirkkopahta.

Tällainen reissu tällä kertaa, ensi kerralla uudet kujeet!

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Äkäslompolo experience, osa 2: Lainio

Keskiviikkona kävimme Lainio-tunturilla retkeilemässä, mukana oli eväänä kahvia, leipiä ja makkaraa.

Karilasta johtaa silta yli virtaavan veden.

Kävimme katsomassa kulttuurihistoriallista, nyt jo jäännöksinä olevaa Multakotaa.
Opaste Kotamajalle oli vielä  paikallaan.

Lainion rinteeltä:

Kahvittelukivi.



Elämä voittaa!


Tulimme alas Hangaskurun kautta.

Mitäs tällä pyydetään?

Hangaskurun reitillä pitkospuilla.

Suon kultaa - vaan eivät olleet hillat vielä aivan kypsiä.
Luvassa on vielä viimeinen osa, Varkaankuru.