Viime aikoina eteen on tullut tilanteita, tunteita ja ajatuksia, jotka ovat saaneet minut pyörtämään jo tekemiäni päätöksiä.
Yksi sellainen tilanne tuli vastaan synnytyssalissa, kun päädyin ennakkosuunnitelmista poiketen ottamaan epiduraalipuudutuksen. Ratkaisuun oli ihan pätevät perustelut ja suositukset, ja jälkikäteen se olikin ihan oikea valinta, vaikka puudutuksen laittaminen oli koko synnytyksen pelottavin kokemus.
Olin aina myös ajatellut, ettei minun lapselleni tarjottaisi tuttia. Itsekään en ole syönyt tuttia vauvana, ja tutin yhteys korvatulehduksiin on selvä fakta tutinsyöntiä vastaan.
No, miten sitten kävikään? Tuttihan tuossa kuvassa on, ja se on osoittautunut käyttökelpoiseksi rauhoitteluvälineeksi, kun nukahtaminen ei millään muilla ilveellä onnistu. Onneksi poika ei ole mitenkään erityisen ihastunut tuttiin ainakaan vielä, eikä se usein hänelle edes kelpaa. Matkoilla ja kaupungilla se on kuitenkin aina mukana - varmuuden vuoksi.
Synnärillä kätilö Kaisu totesi viisaasti, että äitiys on valintoja yksi toisensa perään ja jokaisen täytyy vain löytää se oma tapa tehdä asioita. Monesti valinnat näköjään joutuu tekemään moneen kertaan - ensin näin ja sitten noin. Nukkumisjärjestelykenkin kanssa meillä on nyt soudettu ja huovattu pinnasängyn ja perhepedin väliä.
Viime aikoina on alkanut myös horjua periaatteeni siitä, etten julkaise omia tai lapsen kuvia sosiaalisessa mediassa (Facebookin profiilikuvat ovat asia erikseen).
Olin aiemmin sitä mieltä, että blogissani ei tulla näkemään lainkaan sellaisia henkilökuvia, joista minut voisi tunnistaa. Ei ainakaan kasvokuvia. Saman periaatteen piti tietysti koskea lasten kuvia. Facebookiinkaan ei ollut tarkoitus laittaa lasten kuvia.
Mutta mutta. Blogi on aika tylsä, jos kuvia on ainoastaan esineistä, vaatteista ja luonnosta. Varsinkin kuvablogissa, kuten Instagramissa, kaivataan ihmisiä. Siksi olenkin nyt pyörtänyt päätökseni ja saatan jatkossa julkaista blogissa ja Instagramissa ainakin joitakin henkilökuvia.
Blogissa seula on tiukin, koska se on välineistä julkisin. Harkitsen monien bloggaajien tyyliä ottaa lapsista kuvia takaapäin ja sivulta siten, että kasvot jäävät piiloon. Pitää harjoitella.
Instagram tuntuu ainakin tällä hetkellä jotenkin "nimettömämmältä" kuin blogi, ja sen luonnekin on vähän toisenlainen. Siksi siellä saattaa olla blogia laajemmin ,yös henkilökuvia.
Facebookissa kuviani näkevät vain tutut, ja heille voin julkaista pojastakin valikoituja kuvia - ei kuitenkaan mitään sellaista, joka olisi pojasta myöhemmin jotenkin noloa. Edelleenkin on mielestäni pidettävä mielessä lapsen oikeusturva (ja moraaliset oikeudet kuviin, joissa hän esiintyy) ja sosiaalisen median eri kanavien vaihtelevat tekijänoikeuskäytännöt.
Alempi kuva on otettu tammikuiselta Helsingin reissulta, jossa poika potki vielä tukevasti masussa. Silloin maailma oli vielä paljon yksinkertaisempi paikka!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti