Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissussa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissussa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Mitä meille kuuluu?

Heipä hei, pitkästä aikaa! Minulla pitelee tällä hetkellä vähän kiirettä, ja siksi blogi on jäänyt vaihteeksi takavasemmalle. Opiskelut työllistävät siinä määrin, että liikenevä vapaa-aika menee niiden parissa. Muutenkin blogilla taitaa olla menossa jonkinlainen etsikkoaika: inspiraatio on vähän hukassa ja uudet näkökulmat hakusessa.

Mutta mitä muuta meille kuuluu?

Arkea ennen kaikkea. Tämä pikku pojanrötkäle on jo 11 kuukautta, eikä siis enää mikään ihan pieni vauva. Poika oppi kävelemään ilman tukea muutama viikko sitten, ja nyt mennään vauhdilla ja tyhjennetään laatikoista ne kaikkein mielenkiintoisimmat tavarat.

Arkea rytmittävät isän työt, äidin opiskelut ja kaikkien perheenjäsenten harrastukset. Kuoro, sähly, vauvauinti, muskari, kerho... Siihen kun vielä lisää arjen askareet, satunnaiset sukuloinnit, reissut ja sairastelut, niin ei ehdi juuri muuta ajatellakaan.

Kävimme hiihtolomalla mökillä Äkäslompolossa, ja poika viihtyi siellä mainiosti, kun seuraa ja viihdykettä oli niin paljon. Me aikuiset pääsimme kyllä hiihtämään, mutta laskettelu jäi vielä välistä tunturissa olleiden sitkeiden sumukelien vuoksi. Toivo elää vielä: josko sitä pääsiäisenä vielä pääsisi rinteeseen...? Viime talvi kun meni kokonaan ilman laskettelua raskauden vuoksi.

Ensi viikolla olisi luvassa myös miniloma Helsingissä ja Turun seudulla. Odotan sitä innolla ja jännityksellä! Miten sujuvat yöt hotellissa pojan kanssa? Miten lentomatka Helsinkiin? Entä junamatka Turkuun?

Oulussa ehti olla jo melkein kevät, mutta tänään tuprutteli täälläkin vaihteeksi lunta, ja pakkasta on lupailtu ensi viikoksi. Ihme talvi! Jospa huomenna kuitenkin pääsisi ulkoilemaan koko perheen voimin. Ohjelmassa on lisäksi ainakin opiskeluhommia ja pitsan pyöritystä.

Mukavaa kevään odotusta!

Pojan pipo/Fredriksson, aurinkolasit/Babiators, välikausihaalari/Polarn o Pyret.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Rovaniemen ostoksia

Heippa pitkästä aikaa! Hiljaisuutta on pidellyt täällä blogin puolella. Olisiko syynä nyt syyskiireet tai joku harmauden mukanaan tuoma mieliala, en tiedä. Inspiraatio on hetken ollut hukassa.

Muistin kuitenkin äsken ottaneeni pari viikkoa sitten Rovaniemen reissulla kuvia matkalla tehdyistä ostoksista. Ja mitä muutakaan minä nykyään ostelisin kuin lastenvaatteita? Heh.

Välillä tuntuu, että oma vaatekaappi on jäänyt ihan hunningolle - varsinkin nyt, kun iso osa vaatteista on jäänyt pieneksi ja olen viimein tunnustanut, ettei tämä aikuisen naisen kroppa enää palaa entisiin mittoihinsa. Ainakaan niihin kymmenen vuoden takaisiin mittoihin siis. Menossa on siis melkoista mylläystä vaatekomeroissa.

Napapiirillä Marimekon tehtaanmyymälässä oli muuttomyynti. Liike siirtyy keskemmälle pajakylää. Liikkeessä oli roppakaupalla kivoja alennuksia, ja varsinkin lastenvaatteita oli alekoreissa mukavasti.

Mukaan tarttui petroolinsävyinen raitabody, ihanan pirteä robottipaita ja kolme paria sukkia (kympillä), joista yhdet olivat tuollaiset pitkät villaiset. Reissun ostoslistalla olivat villaiset sukat pojalle, joten siinä mielessä tuo sukkapaketti sattui kohdilleen. Tuon pienen peltirasian ostin itselleni laukussa kulkevaksi lääkerasiaksi.

Olin ihastunut tuohon H&M:n keltaiseen neuletakkiin jo aiemmin, mutta Oulun seudun liikkeistä olivat koot lopussa. Rovaniemen henkkamaukalta kuitenkin löytyi yksi kappale oikeaa kokoa. Ostin myös harmaat pehmoiset collegelegginsit ja tuon sinisen bodyn, kun legginsit olivat "kaksi kympillä" -sarjaa.

Polarn o Pyretiltä ostin vielä toiset villaiset sukat pakkasia silmällä pitäen. Jännä juttu, kuinka esimerkiksi Prismassa myytävät villapohjaiset ulkoilusukat alkavat vasta koosta 22. Poika käyttää nyt kokoa 19/21. Onneksi on Po.p.

Kuten kuvistakin näkyy, ostan pojalle iloisesti sekaisin ketjuliikkeiden vaatteita ja kalliimpia merkkejä. Välillä mietin, pitäisikö satsata mieluummin laatuun kuin määrään, mutta sitten aina ihastun noihin ketjumerkkien valikoimiin ja ostan "jotain pientä". Siinäkin on omat ilonsa.

Nyt kuitenkin viikonlopun odotukseen ja viettoon! Jossain vaiheessa on ainakin luvassa kuvia uudesta lastenhuoneesta. Meillä on nimittäin tapahtunut muutto. :)

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Äiti popittaa

Kuopion reissulla kävimme tosiaan lähtöpäivänä Ikeassa ja sen yhteydessä olevassa kauppakeskus Matkuksessa.

Heti kärkeen on kehaistava Matkuksen kätevää perhehuonetta, jossa pystyi rauhassa vaihtamaan vaipat, imettämään, syömään eväät ja leikkimään lasten kanssa. Mekin hoidimme siellä imetyshommat ja vaipat ostoskierroksen päätteeksi. Sellainen huone saisi olla jokaisessa kauppakeskuksessa!

Ikean lisäksi suunnitelmissani oli ollut tsekata ainakin Polarn O Pyretin eli mammaslangilla "popin" alerekit. Sieltä teinkin pojalle kivoja löytöjä syksyä ja talvea ajatellen. Minut ihan yllätti liikkeen iso koko ja alennustuotteiden suuri määrä: valikoimaa oli paljon enemmän kuin Oulussa tai Rovaniemellä.

Tämmöiset jutut tarttuivat mukaan:

Vasemmalla näkyvä merinovillainen raitakerrasto on hauskan näköinen, lämmin ja mahtuu varmasti kevääseen asti. Testiksi ostin lastenvaateblogeissakin kehutun limenvihreän windfleecen sekä tuollaiset säänkestävät housut, joiden toivon mahtuvan vielä keväälläkin, kun poika jo oletettavasti kävelee.

Lakista olin melkein eniten innoissani, kun se löytyi puoleen hintaan -laatikosta. Meillä on sama hattu yhtä kokoa pienempänä, ja se on jo hyväksi havaittu. Vihreä väri oli vieläpä juuri se, mitä olin salaa popin liikkeessä katsellut.

Olen näistä alennusostoista edelleen aika innoissani (saako olla?). Nyt on hippasen parempi mieli, kun ajattelee viileneviä syksykelejä ja pimeneviä iltoja. Kaapissa on ainakin jotain vaatteita, joiden pukemista oikein odottaa. :)

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kuopiosta kukkuu

Terveiset sateisesta ja tuulisesta Kuopiosta! Tulimme tänne pariksi päiväksi "kaupunkilomalle". Kesäsäät ovat nyt vähän hakusessa, mutta ei se mitään tee, vauvan ehdoillahan tässä muutenkin mennään.

Eilen kävimme kyläilemässä Kuopioon muuttaneen vanhan kuorokaverini luona. Heidän perheensä esikoistyttö on kahdeksan kuukautta, ja olemmekin viestitelleet ahkerasti vauva-aiheista viime aikoina. Oli hauska nähdä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia ihan kasvotusten!

Tänään lähdimme hotelliaamiaisen ja aamupäiväimetyksen jälkeen katsastamaan kaupunkia muutamaksi tunniksi. Sateen sattuessa etsiydyimme sisätiloihin, mutta poika tuntui fleecehaalarissaan viihtyvän parhaiten viileässä ulkoilmassa ja nukkuikin sikeästi päiväunia meidän kärrytellessä Kuopion satamassa, torilla ja kauppahallissa.

Kahvilla kävimme tunnelmallisessa Kahvila Kanelissa ihan torin kulmilla, ja olipa siellä kyllä hyvää lattea ja päärynäsuklaakakkua.

Nyt olemme hotellissa väli-imetyksellä (ja näemmä perheen miesten toisilla päiväunilla), kohta pitäisi lähteä taas kaupunkiin ja syömään. Illalla varmaan katsotaan hotellihuoneessa televisiota ja satamaan saapuvia laivoja. Scandicin huoneesta on mukavat näkymät Kallavedelle.

Tässä vauvan kanssa matkailussa on se hyvä puoli, etteivät odotukset ole kovin korkealla ja päiväohjelma turhan tiukka, vaan jo pelkkä valmiiksi pedattu sänky ja eteen kannettu ravintolaruoka saa hyvälle tuulelle.

Totesimme miehen kanssa, että Kuopio on jotenkin sympaattisella tavalla elähtänyt kaupunki. Tällä tarkoitan sitä, että Kuopiossa monet talot ovat vanhoja ja kulahtaneitakin, mutta hyvällä tavalla. Historiallisista rakennuksista on pidetty hyvää huolta, ja vähän uudemmatkin "retrotalot" ovat aika hilpeitä ja jännittäviä. Kuopiossa näkyvät selkeästi historian eri kerrokset.

Tykkäämme molemmat noista punatiilisistä vanhoista tehdasrakennuksista. Minä innostuin noista retroista seinäkirjasimista.

Myös pysäköintijutuissa näkyi sitä ajan kerroksellisuutta:

Toimii vain uusilla kolikoilla. Ei siis vanhoilla... markoilla?

Minäpä kaivan tuon asetuksen takataskusta ja tarkistan. Joo.

Huomenna olisi tarkoitus pyörähtää vielä Kuopion Ikeassa ja sen naapurissa olevassa uudessa kauppakeskuksessa. Siellä on kuulemma huippuhyvä perhehuone, jos väsymys yllättää pojan kesken shoppailun. Sitten suunnataan nokka pohjoista kohti ja jatketaan lomailua kotoillen.

Parempia lomasäitä ja iloista naisten viikkoa kaikille!

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Poroja ja tuntureita

Rovaniemellä vietetyn juhannuksen jälkeen suuntasimme auton nokan kohti pohjoista ja Äkäslompolon rannalla sijaitsevaa mökkiä.

Tämä oli pojan ensimmäinen reissu pohjoisen mökille, ja kaikki sujui varsin hyvin - etenkin kun Rovaniemen mummi oli auttamassa arjen askareissa ja antoi meidän vanhempien nukkua aamuisin pitkään. :)

Ensimmäisenä iltana muutenkin komeaa tunturimaisemaa kaunisti tuplasateenkaari. Sitä piti kuvata oikein urakalla. Harvoin sitä näkee taivaalla kokonaisen sateenkaaren - saati sitten tuplana.

Kuvassa vaunujen aisasta roikkuu Napapiirin Marimekon alesta ostettu kanvaslaukku, jota ajattelin käyttää yhdistettynä hoito- ja äidin käsilaukkuna. Mallin nimi on sopivasti Ylläs.

Seuraavana päivänä käytiin retkeilemässä Kesängin keitaalla vaunujen kera. Kesänkijärven rannalle oli laitettu parikin laituria, joilta oli komeat maisemat järven yli tunturille.

Me paistoimme laavulla makkarat ja joimme toisella laavulla vielä jälkiruokakahvit. Ilma oli kuin morsian, lämmin ja tuulinen, joten sääsketkään eivät pahemmin vaivanneet. Poika nukkui kerrankin hyvin vaunuissa.

Toisena päivänä sää oli pilvinen ja vähän sateinenkin, mutta siitä huolimatta pakkasimme pojan rintareppuun ja kipusimme vähän matkaa ylös Ylläksen rinnettä. Kurvasimme sitten Varkaankuruun, jossa Jokerihissin luona makoili tokallinen poroja. Siitä sitten jatkettiin kurua pitkin Luontokeskus Kellokkaaseen kahville.

Pojalle maittoi uni kivasti myös kantorepussa, ja pääsipä hän ensimmäiseen taidenäyttelyynsäkin Kellokkaassa.

Iltasella sanottiin tietysti rantasaunassa ja seurusteltiin saunaan ja iltateelle poikenneiden sukulaisten kanssa. Ohjelmassa oli myös makkaranpaistoa ja keskiyön auringon ihmettelemistä.

Paluu Ouluun suoritettiin eilen perjantaina kahden pidemmän pysähdyksen taktiikalla, ja pitkä paluumatkakin sujui yllättävän mallikkaasti pojan vetäessä suurimman osan ajasta hirsiä kaukalossaan. Koko päivä matkaan kutakuinkin meni.

Illalla oli mukava kallistaa päänsä omassa sängyssä puhtaalle pellavatyynyliinalle.

Nyt vuorossa onkin ainakin viikko kotoilua, koska mies palaa töihin ensi viikoksi ennen seuraavaa useamman viikon kesälomapätkää. Ajattelin käydä ainakin kaupungilla testaamassa tänään ostettuja uusia matkarattaita, jotka äsken kauppareissulla vaikuttivat erinomaisen käteviltä. Niistä ehkä lisää sitten myöhemmin!

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Leppoisaa juhannusta

Meidän perheen juhannusta vietetään tänä(kin) vuonna Rovaniemellä. Ennen olemme viettäneet lomia anoppilassa, mutta pojan syntymän myötä paikasta on tullut enemmänkin mummola. Niin nämäkin nimitykset muuttuvat perheellistymisen myötä!

Pojalle tämä on ensimmäinen reissu mummolaan, joka sijaitsee ihan kaupunkialueella Kemijoen rannalla. Olemme mieheni kanssa molemmat viettäneet lapsuutemme ja nuoruutemme Rovaniemellä ja tavanneetkin täällä lukioaikana. Minulle Rovaniemi on synnyinkaupunki, jonne on aina mukava tulla käymään.

Emme ole suunnitelleet juhannukseksi oikeastaan mitään erityistä ohjelmaa. Tänään vietettiin laiskaa päivää pojan rytmien mukaan ja pistettiin nenämme ulos vaunulenkin verran. Kävimme Valion rannassa (jo puretun entisen Valion meijerin tietämillä) katselemassa maisemia ja poimimassa vähän juhannuskukkia.

No, pyörähdimme sentään muutamaan otteeseen terassilla tervehtimässä juhannusta ja sääskiä, ja näimmepä myös rantapuussa majailevan sinitiaisen viimeisen poikasen hyppäävän pöntöstä siivilleen ja maailmalle. Telkän poikaset vastarannalla ovat pysyneet vielä tiukasti sisätiloissa omassa pöntössään.

Varsin rauhallista meininkiä siis tänä juhannuksena.

Instagramissa minulla on meneillään sarja "Adventures of the pram", eli yritän ottaa kuvia vaunulenkkien varrelta eri paikoista. Seuraajat voivat sitten halutessaan yrittää tunnistaa paikkoja kuvista. Kärryt reissaavatkin seuraavaksi vielä pohjoisemmaksi...

Tänään syötiin lohta, torilta haettuja uusia perunoita (siikliä), juustocurrya ja avokadosalaattia. Perinteistä juhannusruokaa siis, mutta pienellä twistillä. Hyvää oli, niin kuin tämän keittiön antimet yleensäkin.

Mainittakoon myös erinomainen päiväkahvin kanssa nautittu, vasta leivottu raparperipiirakka, jonka ohje oli napattu Pirkasta. Nami nami.

Leppoisaa juhannusta kaikille muillekin, nautitaan kesäpäivistä ja varsinkin ennustusten mukaan lämpenevistä säistä!

Juhlapyhien leppoisuutta kuvastanee sekin, että postauksen kuvat on näpsitty kännykkäkameralla. Järkkärin kaivaminen esiin, roudaaminen mukana ja kuvien siirtely padille tuntuu aivan liian vaivalloiselta. Laiska bloggari.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Ruotsin reissu ja onnekkaat sattumukset

Eilen kävimme ulkomailla, ja kohteena oli Ruotsi eli Haaparannan Ikea. Miehen lomapäivä valkeni lumisena, mutta melkein heti matkalle lähdettyämme aurinko tuli esiin pilvien takaa. Rajalla olikin sitten jo pilvetön taivas ja upea, aurinkoinen talvipäivä.

Tällä kertaa teimme viisaasti: heti Tornioon päästyämme kurvasimme Hevi's Deliin päiväkahville ja vohveleille.

Vatsat täynnä banaani-kinuski- ja pekaanipähkinä-vaahterasiirappivohvelia jaksoimme kiertää Ikeassa paljon paremmin. Mieskin oli leppoisammalla tuulella kuin tavallisesti näillä sisustusostoksilla. ;)

Tällä kertaa ostoslistalla oli lähinnä vauvantarvikkeita: lakanoita, peittoja, pinnasängyn reunapehmusteita ja sellaista. Mukaan tarttui kyllä myös jotain muutakin. Tässä muutamia poimintoja:

Leikkimatto, pussilakanasetti, lampaantalja ja kettuaiheinen pehmolelu/soittorasia vauvalle. Omaksi iloksi uusia sohvatyynyjä.

Lisäksi käväisimme pyörähtämässä Ikean vieressä olevassa lastentarvikeliikkeessä/lelukaupassa. Tarkoitus oli etsiä kummipojalle lahja sekä vauvalle kaunis hoitoalusta. Lahja löytyi, mutta hoitoalustan kanssa vedimme vesiperän. Hain nimittäin Rätt Startin Elefantti-alustaa harmaana, eikä sitä ollut löytynyt mistään suomalaisesta verkkokaupasta. Ei ollut elefantteja tarjolla Haaparannassakaan.

Tänään kuitenkin sattui silmiini iloinen yllätys: harmaa elefanttialusta oli ilmestynyt uutuustuotteena Lauran lastentarvike -liikkeen valikoimaan! Minulta ei kestänyt monta minuuttia näppäillä tilausta menemään. :)

Kävimme syömässä burgerit Tornion Umpitunnelissa, ja sitten ajelimme takaisin kohti Oulua. Pysähdyimme Iin Kärkkäisellä tankilla, siellä oli halpaa bensaa, ja eteen tupsahti suotuisa ylläri: Baby Björn Balance -sitteri roimassa sikapäivätarjouksessa ja vieläpä juuri sillä oikealla liituraitakuosilla! Ei auttanut kuin lyödä rahat tiskiin ja kotiuttaa sekin harkinnassa ollut vauvahankinta.

Saattaa olla, että halvasta bensasta huolimatta Ruotsin reissu tuli vähän suunniteltua kalliimmaksi. Toivon mukaan viikonlopun hankinnat ovat kuitenkin pitkällä tähtäimellä onnistuneita ja säästävät tulevien vanhempien rahoja ja hermoja. Varsinkin jälkimmäisiä eli hermoja. :)

tiistai 1. tammikuuta 2013

2013

Eilen sanottiin hyvästit vanhalle vuodelle kavereiden ja lähisukulaisten kera. Uusi vuosi on vielä tuore ja täynnä jännittynyttä odotusta.

Tänään huristelemme anoppilasta Rovaniemeltä Ouluun ja valmistaudumme palaamaan huomenna arkiseen aherrukseen.

Hyvää vuotta 2013 kaikille lukijoilleni!

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulupukin kontista

Joulupukki toi tänä vuonna juuri sellaisia lahjoja, joista pidän: käytännöllisiä ja kauniita, klassikoitakin. Tässä niistä muutamia:

Julia-konvehdit ovat minun lempisuklaitani jouluna. Toivelahja olivat myös Helly Hansenin hansikkaat, joita voi käyttää lapasten alla.

Mies yllätti hankkimalla lahjaksi Sarpanevan valurautapadan, josta olen haaveillut jo monta vuotta. Minulla ei ollut tästä (painavasta) lahjasta aavistustakaan, sillä mies nosteli ja pakkasi ovelana lahjasäkit ja raahasi pakettikassin Turun seudulle asti yöjunassa salaisuuden säilyttääkseen. Kieltämättä minua kummastutti lahjakassin paino...

Kivoja yllärilahjoja olivat myös muun muassa Dermosilin Salvia-joulupakkaus, jossa on keittiösaippua ja keittiöpyyhe, sekä Ranskasta asti tuotu Kusmi-tee kauniissa purkissa.

Aarikan tonttu on meillä perinnelahja mieheltä minulle. Tänä jouluna tontun perässä pulkkailee myös pienempi kaveri. :)

Joulu Turun suunnalla on sujunut oikein kivasti leikkien, lukien, pulkkaillen, syöden, jutellen ja rentoutuen. Illalla junailemme takaisin Ouluun ja suuntaamme huomenissa auton keulan saman tien Rovaniemen suuntaan. Napapiirin tontut odottavat!

torstai 6. joulukuuta 2012

Pohjoinen sinivalkoinen

Vietämme itsenäisyyspäivää tällä kertaa pohjoisessa mökillä. Pakkanen paukkuu maltillisesti (tosin kiristyen), ja tulipa korkattua hiihtokausikin tälle talvelle.

Mikäs voisikaan olla tunnelmallisempi paikka viettää Suomen juhlapäivää kuin tämä? Takka roihuaa ja kynttilät tuikkivat, ulkona pimenee ja valot syttyvät ikkunoille.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Talvihuuruja

Vietimme viikonlopun vaihteeksi vanhempieni mökillä. Ohjelmassa oli halkosavottaa, ja ajeltiinpa tänään vanhalla traktorillakin risuja pitkin tonttia.

Lumiraja kulki jossain Kiimingin ja Yli-iin välimaastossa tällä kertaa niin päin, että Oulussa oli lunta, mökillä ei, mutta onneksi maassa ja puissa oli aika komeasti kuuraa.

Tämänaamuinen maisema olikin yhdenlainen talven ihmemaa. Valkoista, huuruista, kaunista!

Kuvat räpsittiin miehen työpuhelimen kameralla, kun kumpikin kuvitteli toisen pakkaavan järkkärin mukaan... Ihan hyviä kuvia kännykkäkameroillakin nykyään saa!

maanantai 6. elokuuta 2012

M niin kuin mustikka

Töihin paluu sujui tänään suuremmitta ongelmitta, mitä nyt oli aamupäivästä vielä melko pöllämystynyt olo. Vasta iltapäivän puolella ajatus alkoi kulkea ja pääsin syventymään muutamiin hommiin. Syksystä on tulossa kiireinen, mutta mitäs siitä! Täytyy nauttia haasteista kun niitä on tarjolla.

Arki-illan ratoksi muutama otos viime viikon mökkireissulta:

Mökki tai talo on saanut pintaansa uuden, iloisen maalin. Muutos valkoisesta punaiseen on melko raikas!

Rakas mökkipyöräni, Nopsa Kombi, retroa muotikamaa! Aikanaan lapsuudenkodin pyörävarastosta dyykattu ja teininä omin käsin vihreä-keltaiseksi maalattu. Myös kummityttö ajelee tällä maalla ollessaan.

Tämä oli matkan tarkoitus: marjastus. Mustikkaa löytyi niin, että siniset pallukat vilisivät jo silmissä! Vadelmia ja herukoita pitääkin vielä odotella pari viikkoa, ne eivät olleet vielä kypsiä.

Yöllinen napsu à la mies. Täysikuu möllöttää pilvien takana.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Tunnelmia designpääkaupungista

Vietimme viime viikolla muutaman päivän designpääkaupungissa Helsingissä. Matkan tavoitteena oli katsella Helsinkiä nimenomaan designin näkökulmasta, joten piipahdimme mm. Designmuseossa, sisustusliikkeissä, Kampin hiljaisuuden kappelissa sekä torin designpääkaupunkialueella. Tässä muutamia tunnelmapaloja:

Finnish Design Shopin pop up -kauppa oli perustettu vanhaan satamarakennukseen Katajanokalle. Tuttuja tuotteita myytiin hauskan rouheassa ympäristössä. Samassa yhteydessä oli myös kahvila ja Jopo-lainaamo.

Musiikkitalon upouusi sali edustaa huippudesignia ja on kuulemma akustiikaltaan lähes vertaansa vailla. Salin väritys on mukailee suomalaisen savusaunan tunnelmaa.

Kävimme katsomassa rakennusta, testaamassa kahvilan ja kuuntelemassa klassista laulua päiväkonsertissa. Syyhyäisipä minuakin päästä tuonne kuorokorokkeelle laulamaan joskus maailmassa!

Sinisen huvilan kahvilasta on hienot näkymät Töölönlahden yli kohti Finlandiataloa ja eduskuntaa. Alvar Aalto on kuulemma suunnitellut tuon visuaalisen kikan, jossa Kansallismuseon torni ikään kuin sulautuu osaksi Finlandiatalon seinää. Tuossa kohdassa se Aalto taisi istua ja piirrellä...

Tässä pulukin nauttii designista. :)

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Berliini pyörällä

Tavarat on nyt viimein purettu, kun Finnair toimitti Helsinkiin jääneet matkalaukkumme perille noin vuorokauden myöhässä. Muisteluksia Berliinin reissulta kuitenkin riittää vielä ainakin parin postauksen verran.

Matkan hauskin päivä oli torstai, kun vuokrasimme hotellilta pyörät (12 e/päivä) ja huristelimme niillä pitkin ja poikin kaupunkia. Mies laski eilen illalla, että matkaa tuli päivän aikana suurin piirtein 41 kilometriä. Aikaa kului lukuisine turistelointeineen ja ruokataukoineen kymmenisen tuntia.

Tässä reitti kartalla:

Vihreällä merkitty on meidän hotelli Citadines, ja kierros eteni myötäpäivään. Reitti oli siis hotelli - Charlottenburg - Spreen ranta - Tiergarten - Bernauer Strasßen muurinpätkä - lounas Sophienstraßella - East Side Gallery - Tempelhofin lentokenttä - päivällinen Zietenstraßella - hotelli.

Tutustuimme pyörän selässä Charlottenburgin linnan puistoon. Muotopuutarha oli hieno, muu puisto enemmän ja vähemmän villiksi jätetty.

Tiergartenin keskellä pysähdyimme ja kävimme katsomassa maisemia Siegessäulen huipulta. Portaita taisi olla 1000+. Nousu otti kivasti reisilihaksiin!

East Side Gallery on Berliinin muurin pätkä, joka on kuvitettu nuorten (?) taiteilijoiden kuvilla. Kuvat on maalattu nyt kahteen kertaan, ensin muurin murtumisen jälkeen 1989/1990 ja uusiksi 2009. Taiteilijat ovat osin samoja, ja siksi epäilenkin heidän "nuoruuttaan"...

Galleriassa on myös tuo kuuluisa pussauskuva valtionpäämiehistä.

Ehdottoman jännittävä kohde oli Tempelhofin 2008 tyhjäksi jäänyt lentokenttä, joka on nykyään puistoalueena. Kävimme kiihdyttelemässä pyörillämme pitkin kiitorataa, ja olipa puistossa muutama muukin iltalenkillä, lennättämässä leijaa ja ulkoiluttamassa koiraa...

Fashion Weekin päätapahtumapaikka oli terminaalirakennus ja sen piha-alue, niitä ihailimme siis kauempaa.

Jos aiot lähteä Berliiniin lomalle, suosittelen pyörän vuokraamista. Sillä näkee kaupungista aivan uusia puolia!

Ajaminen on melko turvallista ja autot huomioivat pyöräilijät hyvin. Monissa paikoissa pyörille on ihan omat kaistat auto- tai kävelyteillä. Paikalliset polkevat usein ohutrenkaisilla kilpapyörillään huikeaa vauhtia, ei kannata jäädä alle!

torstai 5. heinäkuuta 2012

Berlin zoo

Meillä on ollut tapana käydä, jos suinkin mahdollista, eri kaupunkien eläintarhoissa matkoilla ollessamme. Eilen oli vuorossa Berliinin eläintarha, joka sijaitsee keskellä kaupunkia Tiergartenin puistoalueella.

Tällä kertaa emme ottaneet kuvia ylenpalttisesti, koska niitä on yleensä tosi tylsä katsella jälkikäteen. Tässä kuitenkin muutama hassu otus:

Eloisin elefantti marssii tässä näin aurinkoista tietä eteenpäin. Arvasimme, että sen nimi on Tanya (yksi norsuista oli sen niminen).

Oranssi niin kuin orangutangi. Tämä lienee naaras, uroksella oli rastat... Tuli mieleen Bob Marley...

Tämä virtahevon köntys sai ylimääräistä välipalaa, voileipiä! Se aukoi kitaansa ja yritti napata ylhäältä putoavat leivät suuhunsa, mutta sihti oli tosi huono ja koko touhu meni kalasteluksi...

Eläintarhavertailun ykkönen on edelleen Prahan eläintarha. Berliini vei voiton Amsterdamista ja ehkä Budapestistäkin, mutta Prahaa se ei millään peitonnut.

Osalla Berliinin eläimistä oli aika pienet tilat ja opasteissa olisi ollut toivomisen varaa. Ja monella kiskalla myytiin vain jäätelöä, ei lainkaan juomista!

Suosikkeja olivat taas kerran paviaanit hassuine elkeineen. Virtahepolassakin viihdyimme tosi hyvin. Kerrassaan mukava päivä!

Kuvat: mies

Ruokamatka Berliini

Yksi Berliinin hienoja puolia on ehdottomasti ruoka. Sitä saa monenlaista ja kohtuuhintaan. Pikaruokapaikkoja on joka nurkalla: Döner kebapit ja currywurstit käyvät hiukopalaksi, ja kivoja lounas- ja päivällispaikkoja on laaja valikoima.

Tässäpä reissumme ruokia. Paikkasuositukset oli poimittu suurelta osin Mondon Berliinin matkaoppaasta.

Maanantai: Kabirista sai hyvää intialaista. Mies otti lammastikkaa ja minä kanahyberebadia, jossa oli mm. reilusti tuoretta inkivääriä. Omalta osaltani reissun paras ruoka sattui heti eka illalle.

Tiistai: Miehen ribs-innostus vei meidät Tony Roma's -barbecuepaikkaan (jenkkiketju). Ribsit taisivat olla hintansa väärti, oma kanasandwich oli ihan hyvää (ja rasvaista) peruskamaa. Hinnat Suomen tasolla, tyyli amerikkalaista yltäkylläisyyttä.

Keskiviikko: 12 apostolia tarjoili pizzaa, hyvää sellaista. Opin, että viikuna voi olla hyvää pizzassa ja sopii vuohenjuuston ja ilmakuivatun naudan kanssa varsin kivasti. Ruokalistan rocket paljastui rucolaksi. Mukava paikka!

Torstai: Aitoa etiopialaista sormin syötynä Bejtessä. Hyvä tarjoilija tiesi meitä paremmin mitä haluamme. Lättyjen kanssa läträämiseen varmaan oppii ajan kanssa. Ruoka oli ihan hyvää, tämä oli kuitenkin ensisijassa elämys.

Perjantai: Pihviä ja mereneläviä randomilla valitussa Let's Go Sylt -raflassa, jossa ruokaa sai todella odottaa. Itse söin pihvin ja rucolasalaatin, ja varsinkin liha oli hyvää ja laadukasta, salaattikin varsin syötävää. Miehen pihviä koristivat jättikatkaravut, kuulemma annos oli ihan ok.

Edellämainittujen lisäksi unohdimme kuvata lukuisia hiukopaloja ja kahvitteluja. Mainittakoon näistä lähigrillin currywurst, Barcomi's-kahvilan bagelit ja porkkanakakku (ja viikon paras latte) sekä aseman dönerit.

Myös Café Einsteinin latte juustokakun kera oli hyvää ja kaunista maitokuviointeineen.

Tässä vielä yksi "donitsielämys", johon kuului runsaasti rasvaa ja karkkivärejä sekä valtavat tonkalliset lattea. Kyllä Suomen oma Arnold's vie voiton mennen tullen!