Näytetään tekstit, joissa on tunniste design. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste design. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. syyskuuta 2013

Vinkki: Sisustuskauppa torinrannassa

Kesälomalla tuli käväistyä ensimmäistä kertaa Oulun torinrannan aitassa sijaitsevassa Lifestyle Nordic -sisustusliikkeessä. Otin samalla muutaman kuvan blogia silmällä pitäen, mutta postaus ehti melkein jo unohtua.

Nyt kuitenkin vinkkinä oululaisille: kannattaa käväistä ja tsekata Lifestyle Nordic! Liikkeessä myydään sellaisia merkkejä, joita en muualla Oulussa ole juuri nähnyt.

Liikkeen sisustus on varsin kiva ja raikas. Noista kännykällä räpsimistäni kuvista näkee, että pieneen tilaan mahtuu yllättävänkin paljon tavaraa, kun vain koko tilan osaa käyttää hyödyksi. Toisaalta tämä tuo haastetta katselijalle: voi olla vaikea hahmottaa, mitä kaikkea liikkeessä onkaan. Kannattaa varata siis aikaa käynnille, että ehtii sulatella näkemänsä.

Lifestyle Nordicilla on myös varsin pätevän oloinen verkkokauppa, josta poimin kollaasiin muutamia itselleni mieluisia tuotteita:

Design Letters -purkki / Nicolas Vahén muffinivuoat / By Nordin siipityyny
Tine K Homen matto / Uashmaman pestävät paperipussit / Tine K Homen säilytysrasiat
Ferm Livingin lastentyynyt / Ferm Livingin säilytyskassi / Becksöndergaardin huivi

Tästäpä samalla lahjavinkit jouluksi itselle tai kaverille. :)

tiistai 3. syyskuuta 2013

Stokke in black

Meilläkin on nyt se. Tripp trapp.

Meille ei pitänyt tulla Stokken syöttötuolia, vaan perinteinen Väkisen syöttötuoli.

Mutta sitten alkoi mietityttää se, kuinka Väkinen pysyy pystyssä, jos poika tuuppaa jaloillaan vauhtia pöydän reunasta. Poika kun on juuri sen oloinen lapsi, touhukas, riehakas ja kovaotteinen.

Stokken pitäisi pysyä aloillaan aika hyvin, ja jalkoihinkin laitetaan pian ne jatkoläpyskät, jotka entisestään vähentävät tuolin kaatumisriskiä. Vielä ei ole kiirettä, kun istumista ei juurikaan harrasteta.

Veikkaan, että joudumme jossain vaiheessa hankkimaan myös valjaat.

Kylläpä ruokailutila näyttää erilaiselta tuolin kanssa!

tiistai 20. elokuuta 2013

Klassikkoeläimet

Lapsi tykkää eläimistä. Ja äiti tykkää klassikoista. Pojan huoneesen on ilmestynyt sellaisia, molempia laatuja.

Jukka-tuotteen keinuhevosen poika sai nimiäislahjaksi Rovaniemen mummilta ja tämän mieheltä. Väriksi valittiin pirteä punainen.

Tutunnäköisen norsusäästöpossun tilasin oman nimiäislahjani kylkiäisenä Finnish Design Shopista. Sillä on mahassaan jo ainakin yksi kolikko.

Pojan huoneen varsinainen sisustaminen nytkähtää eteenpäin sitten, kun poika muuttaa omaan huoneeseensa. Siihen menee vielä ainakin pari kuukautta. Sitten siirretään kirjakaappeja ja sovitellaan mattoja lattiaan, järjestetään tauluhyllyille lapsekkaampia kuvia ja hankitaan ehkä uudet yövalot. Äidin sormia jo vähän syyhyäisi...

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Lopulta meilläkin - String

String Pocket -hylly, sisustusblogien ja -lehtien suosikki jo pitkään, alennusmyyntien sisäänvetotuote, keittiöiden ja lastenhuoneiden piristäjä. Nyt se on viimein myös meillä.

Olin elänyt String-tuskan kanssa jo pitkään, harkinnut harkitsemistani, hylännyt ajatuksen, jäänyt piehtaroimaan "mutta kun se on niin kiva" -ajatuksissa. Vepsäläisen alennuskampanja kampitti minut lopulta, ja maanantaina kävin hakemassa omani.

Hylly kotiutui meillä keittiöön, ruokailutilan seinälle, johon se juuri ja juuri mahtuu. Parhain sijainti olisi ollut seinällä, johon ei saa sähköpääkeskuksen takia ripustaa mitään järeämpää kiinnitystä vaativaa.

Kuten lukuisat bloggaajat ennen minua, totesin minäkin hyllyn täyttämisen ja asetelmien teon vaativaksi. Alun perin hyllylle suunnittelemani retrokuosiset peltipurkit palasivatkin kaappiin ja tilalle tuli vanhaa ja moderniakin lasia. Alahylly varattiin teelle ja kaakaolle. Kokonaisuudesta tuli näin jotenkin kevyempi.

Ja onhan String klassikko, "moderni jo vuodesta 1949", niin kuin esite toteaa. Hylly varmasti löytää paikkansa ja seuraa meitä kodista toiseen aina yhtä kevyenä ja kauniina.

Sisällä asuu syvä tyytyväisyys. Sisustin, näin ja voitin.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Hullujen Päivien suosikit

Stockmannin Hullut Päivät ovat taas ensi viikolla, ja tulihan se kuvasto selattua, vaikka ostoksille meno on hyvin epävarmaa lasketun ajan lähestymisen takia. Voi olla, että jotain tulee näppäiltyä kotiin verkkokaupan kautta tai sitten, jos vointi on edelleen hyvä eikä synnärille lähtö ole vielä koittanut, joku päivä tuolla saattaisi lyhyesti piipahtaakin.

Joka tapauksessa listasin tähän suosikkejani - en oikeastaan edes niitä, joita ehkä ostaisin, vaan niitä, joista voisi haaveilla ja innostuakin.

Vaatepuolelta löytyi tällä kertaa tosi vähän kivoja juttuja. Se johtuu ehkä siitäkin, ettei ole hajuakaan tulevasta omasta koosta ja tiellä oleva vatsa ei mahdollista juuri sovittamista.

Siniraitainen Maison Scotchin paita voisi olla kuitenkin kiva, monikäyttöinen perusvaate. Tämän voisin ehkä jopa ostaa, samoin kuin oranssin Noomin mekon kesäksi.

Mies tarvitsisi uuden kesätakin, tällainen nahkatakki olisi aika makea. :) En kyllä tiedä, sopisiko miehen tyyliin... Itselleni kyllä tuo fiftarilook kolahtaa.

Kylppärissä meillä roikkuu jo miehen Marimekon mustavalkoraidallinen saunatakki, se on perintöä miehen isältä. Sitten kun mun perintösaunatakkini hajoaa (mua on imetetty siinä, eli ikää alkaa olla), voisin hommata itsellekin tuollaisen.

Marc O'Polon käsipyyhkeet sopisivat meidän muihin pyyhkeisiin väritykseltään ja tuo Lapuan kankureiden laudeliina on aika kiva.

Me tarvittaisiin uusi imuri, ja tuo Electroluxin Ultra One olisi yksi hyväksi haukuttu vaihtoehto. Ja jos ei imuria vielä ostetakaan, nuo pölypussit ovat aika edullisia ja käyvät myös meidän vanhaan imuriin.

Sekalaisia juttuja: Eikö lättypannu olisi kiva? Ainakin tuo mintunvärinen laukku on! Ja tuon leikekansion tarvitsisin, minulla on täyttymässä juuri yksi samanlainen vanhoista sisustuslehdistä leikatuista inspiraatiokuvista.

Designhaaveita voisi olla tässä viimeisessä kuvassa. Design House Stockholmin industrialhenkinen lamppu jotenkin vetoaa minuun. Olen aina myös tykännyt kovasti Lisa Johansson-Papen suunnittelemista lampuista, erityisesti tästä messingin värisestä. Kummallekaan lampulle ei nykyisessä asunnossa olisi paikkaa, eli haaveita vain...

Samoin ei paikkaa eikä käyttötarkoitusta löytyisi myöskään tuolle Kartellin Louis Ghost -tuolille, joka on läpinäkyvänä tosi kiva. Mistähän se johtuu, että löytäisin kotiin kymmeniä kivoja valaisimia ja tuoleja, mutta esim. kivaa sängynrunkoa ei tunnu löytyvän yhtään mistään?

Tällaisia Hullujen Päivien ajatuksia tällä kertaa, mitäs te aiotte ostaa tai mistä inspiroidutte?

maanantai 7. tammikuuta 2013

Tilattu!

Tarviiko sanoa enempää? Nyt jännätään, ehtiikö paketti kotiin ennen viikonlopun reissua.

Kuva: Apple

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Tunnelmia designpääkaupungista

Vietimme viime viikolla muutaman päivän designpääkaupungissa Helsingissä. Matkan tavoitteena oli katsella Helsinkiä nimenomaan designin näkökulmasta, joten piipahdimme mm. Designmuseossa, sisustusliikkeissä, Kampin hiljaisuuden kappelissa sekä torin designpääkaupunkialueella. Tässä muutamia tunnelmapaloja:

Finnish Design Shopin pop up -kauppa oli perustettu vanhaan satamarakennukseen Katajanokalle. Tuttuja tuotteita myytiin hauskan rouheassa ympäristössä. Samassa yhteydessä oli myös kahvila ja Jopo-lainaamo.

Musiikkitalon upouusi sali edustaa huippudesignia ja on kuulemma akustiikaltaan lähes vertaansa vailla. Salin väritys on mukailee suomalaisen savusaunan tunnelmaa.

Kävimme katsomassa rakennusta, testaamassa kahvilan ja kuuntelemassa klassista laulua päiväkonsertissa. Syyhyäisipä minuakin päästä tuonne kuorokorokkeelle laulamaan joskus maailmassa!

Sinisen huvilan kahvilasta on hienot näkymät Töölönlahden yli kohti Finlandiataloa ja eduskuntaa. Alvar Aalto on kuulemma suunnitellut tuon visuaalisen kikan, jossa Kansallismuseon torni ikään kuin sulautuu osaksi Finlandiatalon seinää. Tuossa kohdassa se Aalto taisi istua ja piirrellä...

Tässä pulukin nauttii designista. :)

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Olohuoneen uusi ilme

Viimein sain aikaan räpsäistä kuvan olohuoneesta nyt, kun uusi Ikean Rand-matto on saatu paikoilleen. Ns. blogimattoa onkin jo ehditty katsella yli kuukausi, ja silmä on ehtinyt tottua hyvin olkkarin uuteen ulkoasuun.

Olohuoneen sisustus on aika musta-valko-harmaa, kuvassa näkyy enemmän sitä mustaa ja valkoista. Sohva, jolta kuvan otin, on tummanharmaa. Kontrastia huoneeseen tuo oliivinvihreä tehosteseinä telkkarin takana, sen väri vaihtelee jonkin verran valaistuksen mukaan.

Kuten kuvasta näkyy, tykkään kalusteissa aika selkeistä linjoista. Tykkääm myös sekoittaa vanhaa ja uutta. Vanhempieni viisaasti valitsema kiiltävänmusta piano on vuodelta 1987. Tv-tason teetimme mittojen mukaan muuttaessamme tähän asuntoon neljä vuotta sitten. Valmistaja on Mooble.

Ikkunan edessä Ikean Bestå-sarjan pieni taso ja nurkassa Ikean Kulla-lamppu. Katosta roikkuva Lokki-valaisin oli häälahja. Oikealla näkyy pilkahdus perintökeinutuolista. Verhot ovat Vallilan Myrsky-kangasta.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Makkari-inspiraatio

Viime viikon Tyylivarkaiden jaksossa uudistettiin makuuhuone, johon sijoitettiin reilusti tilaa vaatesäilytykselle ja vaatehuollolle. Inspiroiduin kovasti monesta huoneen yksityiskohdasta!

Sänky upotettiin ison kaapiston keskelle. Kaappien syvyys on vain 30 cm. Sängyn oma "lokero" mahdollistaa mm. lukuvalojen sijoittamisen kivasti sängyn molempiin laitoihin.

Lukuvaloratkaisu on hauska: Hayman-valaisinten johdot on kiedottu Muuton Dots-naulakoiden ympärille. Dotseja olen katsonut kaupoissa ja sisustuslehdissä ahnehtien...

Tykkään myös tosi paljon tuosta yksinkertaisesta ja kevyen näköisestä sängynrungosta. Se on Solid Furnituren mallistoa ja massiivipuuta. Lieköhän hirmu kallis...?


Kuvat: Mtv3/Tyylivarkaat

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Marimekkomekko!

Hyvää kevätpäiväntasauspäivää!

Kuten moni varmasti jo netissä näki tai luki, Googlen kevätpäiväntasauslogo oli ehtaa suomalaista Marimekkoa. Eteläisellä pallonpuoliskolla nautittiin syksyisemmistä Marimekko-kuvioista, ja uutisoitiinpa Marimekon sivujen jopa tukkeutuneen klikkausten voimasta. Hauskaa!

Sen kunniaksi eksyin itsekin töiden jälkeen paikalliseen Marimekko-myymälään Merimaariaan ja ilokseni löysin sieltä kevätalennuksesta Pore-tunikan, jota olin katsonut sillä silmällä vähän pidempään. Olin ajatellut sen olevan tämän kevään mahdollinen Marimekko-hankinta.

Ostan mielelläni kotimaisten suunnittelijoiden tuotteita, varsinkin jos ne ovat jollain lailla ajattomia tai klassisia ja hyvistä materiaaleista. Tämä monikäyttöinen tunika on Mika Piiraisen suunnittelema, hänen vaatteitaan kaapistani löytyy ennestäänkin useampia.

Kuvat: Google ja Marimekko/Finnish Design Shop.