Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistelot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistelot. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. elokuuta 2013

Katti kaapin päällä

Sarjassa tärkeitä sisustusesineitä esittelen teille nyt kissan.

Oli vuosi 2002 tai niillä main, ja asuin yksiössä Oulun keskustassa. Opiskelin ja olin juuri alkanut löytää itseni.

Stockmann oli vasta tullut kaupunkiin, ja se oli opiskelijalle kallis kauppa. Silti minusta oli ihana vaeltaa sen käytäviä pitkin ja katsella kauniita asioita, haaveilla vähän.

Sitten silmiini sattui tämä raidallinen keraaminen kissa. Katilla oli mairea ilme, ja se puhutteli minua. Hinta oli opiskelijalle melko tyyris, muttei kuitenkaan mahdoton.

Nukuin yön, ehkä muutamankin. Palasin sitten kauppaan ja käytin osan kuukausibudjetistani virolaiskattiin. Oma mikä oma.

Kissa oli yksi ensimmäisistä sisustusesineistäni, harkittu ja pidetty.

Se on ollut nyt muutaman vuoden kaapissa odottamassa uutta tulemista. Muutama viikko sitten tajusin, että sen aika on taas koittanut. Katti löysi paikkansa työhuoneen eli tulevan pojan huoneen kirjakaapin päältä mummin ja ukin mandoliinin edestä.

Siellä se nyt maireasti hymyillen valmistautuu ottamaan huoneen uuden asukkaan vastaan. Jospa poika antaisi sille aikanaan vaikka nimenkin.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Blogivuosi 2013

Blogini kolmivuotissynttäreiden kunniaksi muodostuneen "juhlaviikon" päättää viimeinen osa blogin historiakatsauksesta. Vuotta 2013 on vielä jäljellä, mutta paljon on ehtinyt tapahtua. Ensin valmistauduttiin elämänmuutokseen ja sitten onkin eletty tämän uuden mullistuksen keskellä. Se kantaa tieysti nimeä vauva. :)

Poika saapui meille huhtikuussa ruttuisin käsin ja terävin kynsin. Hän oli alusta asti jämäkkä pakkaus. Äitienpäivän aikaan itselläni oli vielä aika hormonihuuruista menoa, mutta nautin silti miehen leipomasta kakusta.

Nimen poika sai kesäkuussa, ja juhannuksena oltiinkin jo ihmettelemässä maailmaa.
Nyt se täytti jo neljä kuukautta, iso poika! Eilenkin koko naama oli luumusoseessa, ja kun sitä piti hieroa silmään, tuli itku. Ehkei sittenkään niin iso...

Vauvan tuloon valmistauduttiin tietysti jo hyvissä ajoin, ja kokosin miehelle syntymäpäivälahjaksi isyyspakkauksen. Tarvikkeet ovat tulleet käyttöön jo lähes kaikki. Ostin etukäteen myös joitakin valikoituja vaatteita, kuten nuo Marimekon bodyt. Pienempi niistä ehti jo mennä pieneksi, isompi sotkettiin luumusoseeseen eilen.

Molempien vanhempien työpaikoilta saatiin ihania vauvalahjoja. Nyt hommailen pojalle tarvikkeita jo melkein tottuneeseen tyyliin, niin kuin nuo Popin alennuslöydöt tulevaan syksyyn/talveen.

Raskaudesta huolimatta ostelin kenkiä suunnilleen entiseen tahtiin. Varmuuden vuoksi kuitenkin otin väljän koon näistäkin kuvan tennareista, jotka ovat olleet ehdottomasti kesän suosikkikengät.

Raskauden jälkeen mielialat huitelivat laidasta toiseen, ja vieläkin on välillä vähän uskomaton olo - eikö tuo poika ollutkaan mikään ohimenevä vaihe? Välillä väsyttääkin, ja sängyt ovat petaamatta, mutta pääosin menee jo ihan mukavasti. Alusta asti melko hyvin nukutut yöt ovat pelastaneet paljon.

Olin siitä onnekas, että raskausaikana tunsin itseni kauniiksi ja hehkuin, niin kuin tuossakin sukulaistytön häissä otetussa kuvassa. Raskauden jälkeen oli vähän aikaa housukriisi, mutta vähitellen myös kaapissa olevat farkut ovat alkaneet mahtua. Ja ehdin kyllä ostaakin kesäksi muutaman housuparin.

Hiusväri muuttui nimiäisten alla takaisin punaiseen, mutta nyt olenkin alkanut kaivata raskausajan vaaleampaa ilmettä! Äidiksi tulo näemmä laukaisi jonkinasteisen identiteettikriisin myös hiusvärin osalta. Ehkä en olekaan enää se entinen punapää.

Raskausajan pesänrakennusvietti vaikutti myös siihen, että tänä vuonna on sisustettu harvinaisen paljon. Makkariin sisustustikkaat, eteiseen lipasto, työ-/pojan huoneeseen tauluhyllyjä, uusia sisustustyynyjä ja kitarakin sai vihdoin telineensä.

Ja reissattukin on. Mökillä mustikoita poimimassa, Äkäslompolon mökillä poroja ja tuntureita katsomassa, Kuopiossa kaupunkilomalla...

Hiihtoladulta otettu kuva kertoo viimeisten raskausviikkojen touhuista: hiihtämällä pystyin vielä liikkumaan sittenkin, kun selkä ei enää kestänyt kävelyä.

Kävimme hiihtolenkillä vielä sinä sunnuntaina, jonka jälkeisenä tiistaiyönä supistukset alkoivat. Hiihtolenkki ei tainnut kuitenkaan avittaa supistusten alkamista vaan maanantaina tehty ostosreissu Zeppeliniin. ;)

Tähän saavat päättyä muistelot tältä erää, seuraavaksi vuorossa jotain ihan muuta.

Lue myös aikaisemmat osat:
Blogivuosi 2010
Blogivuosi 2011
Blogivuosi 2012

lauantai 10. elokuuta 2013

Blogivuosi 2012

Nyt ollaan menossa jo kolmannessa vuosikatsauksessa blogini kolmivuotiseen historiaan. Vuosi 2012 täyttyi selvästi jo vakiintuneista postausaiheista: kengistä, sisustusjutuista sekä mökki- ja reissukuvista.

Sisustusrintamalla tapahtui etenkin syksyllä. Perimme miehen mummilta vanhoja suomalaisia astioita, ja verhoilutimme uusiksi toiselta mummilta perityt nojatuolit. Työpiste laitettiin uusiksi tulevaa perheenlisäystä silmällä pitäen, ja olohuone näytti hetken verran tältä, kun mustavalkoinen blogimatto oli lattialla.

Kenkiä tuli taas ostettua suunnilleen yksi pari kuukautta kohti. Tässä suosikit, joista parit ovat olleet ahkerasti työkäytössä. Laskin ennen äitiysvapaalle jäämistä, että työpaikalta löytyi ainakin 10 kenkäparia. Bloggasin myös kenkien säilytysratkaisuista.

Mielessä oli vuoden aikana selvästi ruskeita ajatuksia. Ruskeaa oli uusissa silmälaseissani, ja konjakinruskea inspiroi erityisesti asusteissa, kuten laukuissa ja vöissä.

Mökkireissuja tehtiin taas pitkin vuotta keväthangista ja -tulvista ensimmäisiin kuurapäiviin. Väliin mahtui muun muassa marjastusta ja mattojen pesua.

Kesällä kävimme pienellä kuoroporukalla Sulasolin laulu- ja soittojuhlilla. Kaupunkilomilla oltiin Helsingissä tutustumassa designpääkaupunkiin sekä Berliinissä, josta bloggasin pyöräilypäivästä sekä matkalla syödyistä ruoista.

Vuoteen mahtui myös pari hassua ihmetyksen aihetta. Oulussa yritettiin räjäyttää vanhoja, huonokuntoisina pidettyjä siiloja, mutta homma ei ottanut onnistuakseen. Kaltevia siiloja kävi töllistelemässä varmaan joka kymmenes oululainen, niin kova trafiikki paikalla oli.

Meillä puolestaan jäi taas kerran puutarhakalusteiden vienti varastoon melko myöhäiseksi - yhteen pöydänjalkaan oli nimittäin ehtinyt jäätyä vettä. Melkoinen jääkimpale!

Lue myös aiemmat postaukset blogivuodesta 2010 ja 2011.

torstai 8. elokuuta 2013

Blogivuosi 2011

Blogin kolmivuotissynttärien kunniaksi teen katsauksen kuluneisiin blogivuosiin. Vuosi 2010 oli mukava, mutta 2011 selvästi vielä parempi!

Sisustusrintamalla tuli kotiin hankittua mm. tauluja, aitoja japanilaisia piirroksia miehen reissutuliaisina sekä Polkka Jamin leijonajuliste, joka sopii kuin nakutettu pojan tulevaan huoneeseen. Ostin myös mustavalkoisen oravatarjottimen, joka on käytössä usein päiväkahviaikaan.

Vuoden suurin sisustusteko taisi olla eteisen seinien maalaus heti kesäloman alkajaisiksi. Väriksi valikoitui oliivinvihreä, ja päälle sudittiin vielä helmiäislasyyria. Taputan vieläkin itseäni selkään, kun katselen kätteni jälkiä.

Itselleni ostin muun muassa Maria Westerlundin ihanan villatakin, se on ollut siitä lähtien suosikkini talvisin. Nahkamaiharit ovat myös edelleen käytössä, samoin kuin hankkimani bag in bagit, joissa laukun sisältö säilyy järjestyksessä.

Keväällä siirryin e-kirja-aikaan, kun tilasin itselleni Kindlen. Sen jälkeen en ole juurikaan lukenut perinteisiä kirjoja, niiden käyttöliittymä tuntuu auttamattoman vanhanaikaiselta. Nyt olen miettinyt Kindlen vaihtamista uudempaan versioon, mutta se saa vielä odottaa itseään...

IPadin hankintaa en ole myöskään katunut hetkeäkään, nytkin teen tätä postausta padillani. Aivan ehdoton kapine, joka kulkee mukanani opinnoissa, matkoilla ja kotona.

Mökkeiltyä tuli pitkin vuotta. Pääsiäisenä olimme Äkäslompolossa hiihtämässä ja laskettelemassa. Lumien sulamisen jälkeen talkoilimme vanhempieni mökillä ja saimme vanhan Fordsoninkin käyntiin. Kesällä pystytettiin äidille kasvihuone.

Elokuussa oli vuorossa jälleen Äkäslompolo, jossa juhlittiin "montasattaavuotissynttäreitä" koko suvun voimin. Mies näpsäisi iltasella hienoja kuvia usvasta järven yllä.

Reissatakin ehdittiin. Olin keväällä kuoromatkalla Ruotsissa pohjoismaisilla opiskelijakuorofestivaaleilla, se oli sangen hilpeä reissu! Kulkue lauloi halki kaupungin.

Kesällä kierrettiin miehen kanssa Suomea autoillen. Kävimme katsomassa mm. Imatrankosken kuohuja, Porin karhua ja luonnontieteellisiä ihmeitä pääkaupungissa.

Syksyllä käytiin anoppilassa Rovaniemellä ja tutustuttiin paikalliseen kulttuuritarjontaan vierailemalla kulttuurikeskus Korundissa. Haluaisin päästä joskus laulamaan Korundin saliin!

Mitäs muuta vuoteen mahtuikaan?

Kesäinen sukupiknik Ainolanpuistossa, kuollut rotta pihatiellä (joka vuosi on bongattu rotta täällä meidän pihapiirissä) ja tapetti-ihastus asuntomessuilla.

Joulun alla ihailin komeaa amaryllistäni. Joulua vietettiin haikeissa tunnelmissa pohjoisessa miehen mummolassa mummon hautajaisten jatkeena koko suvun voimin. Pakastinta tyhjennettäessä löydettiin mustikoita vuodelta 1986. Joulu oli muutenkin varsin retrohenkinen 50-luvun talossa perinteisine koristeineen ja herkkuineen.

Tapahtumarikas ja mieleenpainuva vuosi oli tuo 2011. Ei voi muuta sanoa.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Juhlat!

Blogini täyttää tänään kolme vuotta! Kokeilumielessä aloitettu harrastus on kantanut yllättävän pitkälle, ja voinpa väittää myös kehittyneeni bloggaajana näiden vuosien aikana.

Blogia perustaessani olin ajatellut kirjoittaa ainakin sisustuksesta, muodista ja muutenkin elämästäni. Näin kolmen vuoden jälkeen ajatus on edelleen sama, mutta muotipuoli on jäänyt vähemmälle (koska en esiinny blogissa kasvoillani enkä siksi ole lähtenyt päivän asu -hommaan ollenkaan) ja sisustus, ruoka ja reissut ehkä korostuneet. Viimeisimpänä mukaan on tietysti tullut äitiys ja oma perhe-elämä, siitä riittäisi blogattavaa vaikka millä mitoin!

Juhlan kunniaksi päätin tehdä lyhyen katsauksen kuluneisiin blogivuosiin. Koska muisteltavaa on paljon, jaan katsauksen useampaan osaan.

Ensimmäisenä vuorossa vuosi 2010:

Täytin loppukesästä 2010 pyöreitä, ja sain anopilta syntymäpäivälahjaksi mustan Keisarinna-kynttilänjalan. Siinä on poltettu talvisin jos jonkinlaisia kynttilöitä. Kauneimpia ovat ehkä Balmuirin pallokynttilät, ja myös Stockmannin oman merkin valkoinen pallokynttilä palaa kauniisti.

Tykkäsin kovasti lueskella sisustuslehtiä, jopa siinä määrin, että parhaimmillaan posti kantoi kotiin kolme eri lehteä. Nykyäänkin tilaan Avotakkaa ja Divaania, mutta tekee tiukkaa ehtiä lukea lehdet ennen seuraavien tuloa.

Elämääni kuului työn ja harrastusten lisäksi myös opiskelu. Syksyllä 2010 minulla oli alkamassa toisen yliopistotutkintoni toinen opiskeluvuosi, melko tiukka tahdiltaan. Sittemmin opinnot ovat hidastuneet, joskin ensi vuodelle on kunnianhimoisia suunnitelmia opiskelurintamalla.

Säiden viiletessä keitimme usein herkullista sipulikeittoa, ja ostin talveksi lyhyen duffelityylisen takin. Sekin on ollut lempitakkejani viime vuosina, takki mahtui jopa syksyllä päälle pienen raskausvatsankin kanssa.

Elokuussa 2010 löysin meille kauan etsityt tuolit keittiöön, ihanat vanhat pinnatuolit. Korjasin viljelylaatikon ensimmäistä satoa ja kuivasin yrttejä kasvikuivurilla.

Vanhat Aku Ankka -lehteni muuttivat meille edesmenneen pappani talosta, jonka kohtalo oli vielä elokuussa epäselvä. Pappa oli kuollut alkukesästä 95-vuotiaana.

Laitoin myös ison satsin vaatteita kirpputorille ja ostin konjakinruskeat nahkasaapikkaat, joita olen käyttänyt hurjan paljon.

Vanhempani lunastivat lopulta pappani talon, ja siitä tuli myös meille "kesämökki". Loppuvuodesta raivattiin vähän puita tontilta. Ensilumi satoi juuri maahan.

Olin pyhämiestenpäivän aikoihin kuoroleirillä Pyhäjärvellä, ja seurakunnan leirikeskuksen lähimetsästä löytyi tuollainen hieno satupolku.

Joulunajan vietimme Rovaniemellä, joka on minun ja mieheni lapsuusajan kotikaupunki. Aurinko paistoi siellä vain hetkisen verran, ja kävimme ihailemassa sitä Ounasvaaran laelta.

Tällaista oli siis syksyllä 2010, seuraavaksi vuorossa vuosi 2011.