Näytetään tekstit, joissa on tunniste paikalliset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paikalliset. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. joulukuuta 2013

Hippunen joulua

Tänä vuonna on tehnyt erityisen paljon mieli koristaa kotia jouluun, mutta uusimman asukkaamme varhaiset taidot ovat asettaneet muutamia rajoituksia. Tasoja on ollut pakko raivata, eikä kynttilöitä voi polttaa juurikaan ennen kuin poika on mennyt nukkumaan.

Tässä kuitenkin muutama jouluinen yksityiskohta meiltä:

Pianon päällä on tuttu tonttujoukko jouluvalojen ympäröimänä ja tämän vuoden uutuus, Lovin joulukuusi. Kävin ostamassa sen tehtaanmyymälästä Kiimingistä kakkoslaatuisena ja vieläpä aika sopuhintaan. En ollut jostain syystä aiemmin tajunnut, että nämä pitkään ihailemani Lovi-tuotteet ovat paikallista tuotantoa.

Tänä jouluna kuusta koristavat lasiset Pentikin linnut ja miehen kotoa tulleet vanhat rakkaat puulinnut. Oikea joulukuusi on meillä ulkona, ja se pitäisi koristella huomenna.

String-hylly sai joulunajaksi kylkeen vähän huopakoristeita.

Makuuhuoneen kattolampussa roikkuu perinteisesti possu. Tällä lampulla voi muuten hypnotisoida pieniä lapsia. Ainakin meidän pojan kohdalla toimii.

Pojan huoneen tauluhyllylle on vaihdettu jouluisempia kuvia. Tonttuja nimittäin. Hyllyllä majailee myös iltasatukirja, joka on juuri nyt Uppo-Nallea.

Pojan sähköjohtoinnostuksen vuoksi olemme huomanneet käteviksi paristokäyttöiset valosarjat. Tätä Konstsmiden sarjaa etsin monesta paikasta, ja lopulta Anttilasta löytyi yksi kappale. Se on kaunis. Ajattelin käyttää sitä myös joulupöydän kattauksessa.

Huomenna jouluvalmistelut jatkuvat entistä kiivaampina. Maanantaina meille tuleekin jo jouluvieraita.

Iloista joulunalusaikaa!

lauantai 23. marraskuuta 2013

Menovinkki: Valoa Oulu!

Juuri nyt täällä vietetään Valoa Oulu! -valofestivaalia osana uuden Oulun juhlavuoden ohjelmaa. Kävimme alkuillasta katsomassa kahta valoinstallaatiota ja valoeläintarhaa.

Installaatioista toinen, Sydän, sijoittuu kirkon viereen Franzénin puistoon. Toinen taas valaisee Tähtitornin kahvilan, yhden Oulun tunnetuimmista rakennuksista. Light Zoo puolestaan levittäytyy Linnansaareen ja koostuu sadoista kartongista taitelluista valaistuista eläimistä.

Elämyksiä. Niitä tämä valotaide pimeässä tarjoaa. Suosittelen käymään ja kokemaan valon, jos vain olet lähipäivinä liikkeellä Oulussa.

torstai 5. syyskuuta 2013

Vinkki: Sisustuskauppa torinrannassa

Kesälomalla tuli käväistyä ensimmäistä kertaa Oulun torinrannan aitassa sijaitsevassa Lifestyle Nordic -sisustusliikkeessä. Otin samalla muutaman kuvan blogia silmällä pitäen, mutta postaus ehti melkein jo unohtua.

Nyt kuitenkin vinkkinä oululaisille: kannattaa käväistä ja tsekata Lifestyle Nordic! Liikkeessä myydään sellaisia merkkejä, joita en muualla Oulussa ole juuri nähnyt.

Liikkeen sisustus on varsin kiva ja raikas. Noista kännykällä räpsimistäni kuvista näkee, että pieneen tilaan mahtuu yllättävänkin paljon tavaraa, kun vain koko tilan osaa käyttää hyödyksi. Toisaalta tämä tuo haastetta katselijalle: voi olla vaikea hahmottaa, mitä kaikkea liikkeessä onkaan. Kannattaa varata siis aikaa käynnille, että ehtii sulatella näkemänsä.

Lifestyle Nordicilla on myös varsin pätevän oloinen verkkokauppa, josta poimin kollaasiin muutamia itselleni mieluisia tuotteita:

Design Letters -purkki / Nicolas Vahén muffinivuoat / By Nordin siipityyny
Tine K Homen matto / Uashmaman pestävät paperipussit / Tine K Homen säilytysrasiat
Ferm Livingin lastentyynyt / Ferm Livingin säilytyskassi / Becksöndergaardin huivi

Tästäpä samalla lahjavinkit jouluksi itselle tai kaverille. :)

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Koe Kaisa Salmen ruusuteos!

Menovinkki Oulussa: Käy kokemassa Kaisa Salmen ruusuteos Pakkahuoneenkadulla.

Kävimme tänään kahvilla ja sunnuntaikävelyllä Oulun keskustassa ja poikkesimme Pakkahuoneenkadulle, jossa parhaillaan rakennetaan Kaisa Salmen ruusuteosta, yhtä uuden Oulun juhlavuoden tapahtumista.

Kukkien seassa pääsee kävelemään kaarevia käytäviä pitkin. Voi, miten kaunista jo nyt, vaikkei kaikkia kukkia vielä ollut edes aseteltu paikoilleen.

Teoksen avajaisia vietetään virallisesti huomenna maanantaina, ja installaatio päättyy 1.9. Tuolloin vietetään Ruusujen juhlaa, jossa installaation kukat jaetaan maksutta kaikille halukkaille.

Toivotaan leppeitä ruususäitä tulevalle viikolle. Tänään ainakin oli ihana, kesäinen päivä.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Suksi notkee suikahtaapi sukkelaan

Aurinkoista sunnuntaipäivää!

Tänään oli niin hieno kevätkeli, että lähdettiin Auranmajalle hiihtämään.

Minä hissuttelin suksien päällä muutaman kilometrin matkan, kun taas mies lähti ihan kunnon hikilenkille. Ihan hyvältä tuntuu vielä tuo hiihtäminen, kun vain ottaa tarpeeksi rauhallisesti eikä yritä kahmia liikaa matkaa.

Suksien päällä on melkein helpompi edetä, sillä tämä etupainotteinen kuorma vetää selän ja jalat tosi helposti jumiin kävellessä. Hiihto aiheuttaa myös vähemmän iskuja ja vetreyttää mukavasti hartioita.

Auranmajalta on siksikin kiva lähteä hiihtämään, että odotellessa miestä takaisin pidemmältä lenkiltä voi nautiskella tuoreen munkin ja kupposen kuumaa kaakaota. Nam! :)

lauantai 9. helmikuuta 2013

Marimekkoa

Oululainen pitkän linjan vaate-, sisustus- ja lahjatavaraliike Pohjan Some on lopettelemassa Oulun myymäläänsä.

Pohjan Somen päätuotemerkkejä ovat olleet mm. Marimekko ja Aarikka, ja juuri Marimekon jälleenmyyntisopimuksen loppumisen vuoksi Oulun liike päätettiin lopettaa. Harmi sinänsä, sillä Pohjan Some on ollut yksi vakiokäyntien kohde ja oma suosikkini Marimekkoa myyvistä liikkeistä.

Loppuunmyynti alkoi tällä viikolla, ja veikkaanpa liikkeen olevan pian tyhjä. Sen verran ostohysteriaa oli ilmassa, kun kävimme siellä "piipahtamassa" maanantaina ruokatunnilla. Todellisuudessa siis ryysimme rouvien seassa hyllyjen välejä, teimme löytöjä ja jonotimme tunnin kassalle. Ostosten määrät jonossa olivat melkoisia, eräskin pariskunta osti yli tuhannella eurolla kankaita, pyyhkeitä, vaatteita, puukenkiä...

Tässä oma saaliini:

Pari värikästä bodya uudelle tulokkaalle. Tuota sinivihreää Lanttia olin katsellut jo aiemminkin, punainen oli enemmänkin heräteostos.

Kuviollinen pannumyssy oli selkeä heräteostos ihan viime metreillä kassajonossa. Se on samaa sarjaa meidän teekannun kanssa ja ajattelin sen sopivan myös lämpimäiskoriksi keittiöön.

Tmmansinistä laukkua kaavailin hoitolaukuksi, jos päädymme lapsen hoitolaukkulinjalla minimiratkaisuun. Ellei koko riitä, klassinen olkalaukku tulee kyllä käytettyä käsilaukkunakin.

Aarikan korusetti on monikäyttöinen ja testattu jo muutamana päivänä töissä. Tykkään tuollaisista neutraaleista koruista, joissa on joku juju, niin kuin nuo kultaiset pallot.

Kalevassa muuten kerrottiin viikolla Marimekon lopettaneen jälleenmyyntisopimuksensa Pohjan Somen kanssa siksi, että se aikoo avata oman liikkeen Oulun keskustaan huhtikuussa. Jännä nähdä, missä liiketila tulee sijaitsemaan!

Meidän perheessä ja lapsuudenkodissa on aina ollut enemmän tai vähemmän Marimekkoa - verhoina, vaatteina, pyyhkeinä... Raikas värimaailma ja graafisuus ovat aina olleet minun mieleeni.

Marimekkoista viikonloppua kaikille!

Edit: Kuulinpa äsken äidiltäni, että myös toisen Oulun Marimekko-myyjän Merimaarian Marimekko-sopimus on irtisanottu keskustan liikkeen osalta. Ainakin kankaat ovat jo alessa. Tilalle tulee liikkeen mukaan Vallilan kankaita, jännää!

torstai 27. joulukuuta 2012

Kalenteri Oulusta

Töissä olen luopunut aikapäiviä sitten paperisesta kalenterista sähköisen hyväksi, mutta kotona on hyväksi havaittu yhteinen seinäkalenteri jääkaapin ovessa. Siihen on hyvä kirjoittaa työmatkat, kuoroleirit, siivoojan käynnit ja neuvola-ajat kaikki tyynni. Pysyvätpähän näytillä ja paremmin muistissa.

Ensi vuodelle piti oikein etsimällä etsiä yksinkertaisen tyylikästä kalenteria, johon olisi helppo kirjoittaa kodin ja vapaa-ajan menot. Mitään sarjakuvahuumoria kumpikaan meistä ei arvellut jaksavansa tuijottaa koko vuotta, ja minua alkoi muutenkin ärsyttää kaiken maailman kalenterien levoton värikkyys.

Valinta kohdistui lopulta paikalliseen vaihtoehtoon, nimittäin Oulun Arkkitehtikillan vuosikalenteriin, jota myydään ainakin Oulun Akateemisessa kirjakaupassa. Ihastuin oitis mustavalkoiseen hillittyyn ulkoasuun ja opiskelijoiden taitavaan kuvitukseen paikallisista sisätiloista.

Ja mukavahan sitä on näin samalla tukea opiskelijoiden ulkomaanexcursiota!

Tässä yksi kalenterin kuvista, Kulttuuritalo Valveen katettu sisäpiha, jossa minäkin käyn aika usein syömässä opiskelijahintaista lounasta.

Kuvat: Oulun Arkkitehtikillan vuosikalenteri, netti- ja facebook-sivut.