keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Silmät päähän ja menoksi

Jopas taas näkee terävästi! Sain tänään pari viikkoa sitten tilaukseen laitetut uudet silmälasit. Nyt taas kelpaa töllistellä maailmaa.

Haussa oli sellaiset "nörttilasit", vähän retrot ja väriltään ruskeahkot. Sellaiset lopulta löytyivät Fendin mallistosta Silmäasemalta.

Nämä uudet kehykset ovat selvästi entisiä isommat ja väriltään ruskea-vihreät. Yllättävän sirot kuitenkin. Aika vinkeät!

Värit eivät mene kuvissa ihan oikein, paras bongata nämä luonnossa.

Päivän kruunasi tänään vielä kampaajalla käynti. Rapsaistiin etutukkaa selvästi lyhyemmäksi, naps! Huomenna naistenpäivänä luvassa siis aivan uusi look.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Ellos-inspiraatio

Ellos osaa joskus yllättää sisustusrintamalla. Ranskan matkalla -aiheiset kuvat saavat minutkin melkein innostumaan romanttisesta tyylistä.

Ja jos tuossa oli vähän liikaa romantiikkaa, postetaan kuvista ylimääräiset tekstiilit, jätetään valo ja valkoinen väri, kulunut puu ja kivat lamput. Aika kiva kumminkin päin.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Hempeilyä

Kevään tullessa kotiin alkaa aina kaivata lisää väriä. Viime aikoina oma makuni on muuttunut hempeämpään suuntaan, joten kotiinkin on kertynyt monia aika romanttisia yksityiskohtia. Yleisesti ottaen pidän itseäni aika skandinaavisen puhtaana sisustajana, ja romantiikan rippeet näkyvät lähinnä sisustusesineissä. Jotakin pysyvämpää koukeroa meille on kuitenkin ehtinyt pesiytyä vuosien varrella.

Pianon päältä on löytänyt paikkansa Kastehelmi-sarjan tuikkulyhty, jota toivoin jo joululahjaksi mutta joka tuli Oulun kauppoihin vasta tammi-helmikuin vaihteessa. Samalla kun ostin tällaisen sukulaisille tuparilahjaksi, otin koriin yhden myös itselleni. Ahkerasti tätä on käytettykin pimeinä iltoina tunnelmaa luomaan.

Tulppaaneita meillä on ollut jo monta viikkoa, mutta nyt ostin vaihtelun vuoksi neilikoita. Ne sopivat kivasti uuden hempeän kynttilän kanssa, joka sai paikkansa Pentikin kynttiläalustalta, jonka ostin alennusmyynnistä. Pöydällä on äitini virkkaama, joululahjaksi saatu kaitaliina, josta tykkään kovasti. Lanka on puuvillaista kalastajalankaa.

Meidän kodin yhtenäisin sisustuksellinen kokonaisuus on varmaan makuuhuone. Se on samalla kodin romanttisin huone simpukkalamppuineen ja lampaantaljoineen. Violettia seinää täydentävät tulppaanitaulu ja Ikean käännettävä päiväpeite, jonka toinen puoli on marjapuuron värinen.

Kalusteissai suosin kuitenkin puhtaita linjoja: sänky on muodoiltaan yksinkertainen ja nurkassa 60-luvun pinnatuoli.

Eikö muuten näytäkin houkuttelevalta tuo auringon lämmittämä raita sängyllä? Tänään on upea, komea talvipäivä, nautitaan siitä!

torstai 23. helmikuuta 2012

Matto!

Nyt niitä taas saisi! Nimittäin Ikean Stockholm -sarjan Rand-mattoja. Tätä mallia ei ole näkynyt ruotsalaisjätin sivuilla moneen kuukauteen, ja meinasin jo luulla, että mallin valmistus oli kokonaan lopetettu. Ei onneksi sentään!

Tätä mattoa on kutsuttu myös bloggaajamatoksi, sillä sellainen löytyy melko monen sisustus- tai lifestylebloggaajan kotoa. En voi väittää, etteivätkö kivat blogikuvat matosta olisi vaikuttaneet myös minuun... Tämä kirjoituksen kuvat on lainattu ihan Ikean sivuilta, kivoja nekin!

Joka tapauksessa meidän olohuoneeseen pitäisi saada isompi matto. Väriskaala on meilläkin musta-valko-harmaa, joten Rand kävisi tänne paremmin kuin hyvin. Ainoa mikä mietityttää on se, muuttuisiko olohuone jotenkin levottomammaksi, kun valkoinen karvalankamatto vaihtuisi tällaiseen säpäkkään raitamattoon... Tämä laitetaan siis vielä mietintämyssyn alle.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Madetojaa Madetojalla

Musiikkimainos:

Lauantaina tuonne kaikki kuoromusiikista tai Madetojasta pitävät! Leeviä juhlitaan nyt.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Lissää lihaksia!

Kävimme työporukalla viime viikolla mittauttamassa kehonkoostumuksemme maksuttomissa Inbody-mittauksissa. Näitä ilmaismittauksia järjestetään Oulun uimahallilla vielä ensi viikolla, joten kannattaa koota porukka kokoon ja katsoa, josko tarjolla olisi vielä vapaita aikoja.

Inbody-mittauksessa selvitetään painon ja rasvaprosentin lisäksi kehon lihasten ja rasvan suhde, nestepitoisuus jne. Lisäksi uimahallilla mitattiin leposyke ja puristusvoima. Mittauksista saa viitteellistä tietoa omasta kunnosta ja siitä, mitä keholle pitäisi tehdä, jotta kaikki osaset olisivat tasapainossa.

Omat tulokseni luokittelivat kuntoni ok-luokkaan. Kestävyys oli hyvä, mutta muutama kilo rasvaa pitäisi jollakin konstilla muuttaa lihaksiksi. Mitään isoja yllätyksiä tuloksissa ei ollut, ja mittaus vahvisti omia ajatuksia siitä, mihin liikunnassa ja syömisessä pitäisi panostaa. Ei kun lihaksia kasvattamaan, siis!

perjantai 3. helmikuuta 2012

COS Suomeen

Muotibloggarit olivat lukeneet Trendistä, että COS tulee keväällä Suomeen ja Helsinkiin. Yhdyn iloon: Jee!!

COSin alesta tilaamista tuotteista kotiin jäivät mustat: kuvassa oleva neulemekko ja villainen, iso ja mukava neule, jossa on korkea venekaulus ja nappeja toisella olalla. Täydellinen vaate näille paukkupakkasille ja palaverittomiin työpäiviin, kun pitää viihtyä koko päivä välillä vilpoisassa toimistohuoneessa.

Toppahousut, parkatakki ja lapikkaat ovat olleet tällä viikolla parhaat kaverini! Aamulla mittari näytti -28.