Hiljaisuuden keskus

Rovaniemen liepeille on perustettu "hiljaisuuden keskus", henkiseen hyvinvointiin liittyviä kursseja tarjoava paikka. Sen takana on muutaman naisen porukka, ja anoppini on yksi osakkaista.

Osakkaat ovat hankkineet vartin matkan päästä kaupungista vanhan hirsirakennuksen, joka toimii yhdelle kotina ja kaikille kurssikeskuksena. Kävimme viikonloppuna tutustumassa paikkaan.

Perille johtaa kapea tie.

Pihalla on pari vanhaa latoa.

Ja pari heppaa.

Vanhat hirret ovat kauniit. Ikkunapenkin sisällä on säilytystilaa.

Pirtti on tunnelmallinen. Etualalla on ruisleipiä orressa.

Pirtti lämpiää puulla ja lämpö kestää päiviä. Keittiössä on myös puuhella.

Ranta on suojaisa.

Rantasauna antaa makoisat löylyt.

Lapsuuden maisemia: Ounasvaara

Kävimme sunnuntaina kävelyllä Rovaniemellä Ounasvaaran rinteen metsissä. Ounasvaara on tärkeä osa lapsuuttani: sen laduilla opin hiihtämään ja sen rinteillä laskettelemaan. Sen laella käytiin mustikassa ja seikkailtiin juhannuskalliolla.

Jätimme auton Ounasvaaran majalle, joka on rakennettu vuonna 1949. Tätini häitä tanssittiin täällä joskus 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Ukilleni ja isälleni paikka taisi olla myös tuttu OH:n eli Ounasvaaran Hiihtoseuran kuvioista.

Ounasvaaran laella on masto, jossa hohtaa talvipimeillä tähti.

Talvinen metsäpolku johtaa kohti laavupaikkaa.

Ounasvaaran rinteessä on näköalatorni, hiukan uudempaa tuotantoa kuin maja ja masto. Mieheni koira kiipesi jokunen vuosi takaperin torniin ylös, mutta se piti sitten kantaa alas...

Joen toisella puolella näkyy Rovaniemen ydinkeskusta. Sinne johdattaa Ounasvaaran kupeesta Jätkänkynttilä-silta. Jos sillan valo olisi aikanaan korvattu ikuisella tulella, silta olisi ollut varmasti maailmanluokan nähtävyys. Muistan, kun silta valmistui, olin silloin ala-asteella.

Kirkon kupeessa on toinen silta, ns. vanha silta, jota pitkin junat ja autot kulkevat. Keltainen iso rakennus on nykyinen terveyskeskus, entinen sairaala, jossa minä synnyin elokuun helteillä 1980.
Vanhasta sillasta hiukan oikealla on Konttisen ranta, jossa sijaitsi mummini lapsuudenkoti.

Tikka oli nakuttanut tämän puunrungon täyteen koloja.

Meenpä Rolloon

Reissaamme miehen kanssa viikonlopuksi lapsuudenkaupunkiimme Rovaniemelle. Mukaan on pakattu mukavia ja simppeleitä kaupunkivaatteita, toppavaatteita sekä hyvä kirja. Luvassa on toivon mukaan rento, talvinen viikonloppu anoppilassa - ikään kuin joulukauden aloitus.


Rovaniemi on minulle nykyään ehkä se aidoin joulukaupunki: siellä joulu tuntuu oikeasti joululta. On lunta, kylmää, pimeää ja jouluvaloja, turisteja, lentokoneita, elämää.

Tältä siellä voisi näyttää. Kuva lainattu tripadvisor.comista, ajankohta helmikuu 2008.

Niin, ja se Napapiirin joulupukki oli joskus vuosituhannen vaihteessa yhden harrastuskaverin isä. :)

Totta myös Rollon toinen puoli:

Näin vasta Reindeer Spotting -dokumentin, joka kertoo rovaniemeläisistä huumenuorista. Ohjaaja Joonas Neuvonen oli mun kans samassa lukiossa, muistan hänet naamalta vaikken muuten varsinaisesti tuntenut. Leffassa näki uusia puolia tutuilta kulmilta, ja pysäyttihän se. Pistää miettimään, mitä meille kaikille tapahtui yläasteen ja lukion jälkeen ja kuinka turvallisissa piireissä on itse liikkunutkaan...

Tuuppa Rolloon ei me veetä sua dunkkuun (eipä vissiin)
Rollofunk

Nanson sininen

Kotimainen Nanso on vuosia valmistanut vaatteita, jotka ovat kauniita, ajattomia ja joita on ihana pitää päällä. Rakkauteni Nansoon alkoi, kun merkki aikanaan lanseerasi Lempivaate-brändin. Näissä vaatteissa koukuttaa myös se, että niissä on aina joku juju joko kuosissa tai leikkauksessa.

Tämän syksyn Nanso-ihastukseni oli tunika, jonka sininen väri sai sydämeni sykkimään (kuva lainattu nansogroupin verkkosivuilta):

PS. Olette varmaan huomanneet blogini uuden ylätunnisteen. Piti hommata gimp-kuvankäsittelyohjelma ihan vain tätä varten.

It's love...

...nimittäin kenkärakkautta.

Laitoin tänään kenkäkaupassa ensimmäistä kertaa jalkaani El Naturalistan kengät. Se oli rakkautta ensikosketukselta! Ne ovat kauniit, ne ovat mukavat ja ne edustavat kestävää ideologiaa. Mitä enempää voi kengiltä kaivata?

Noh, olenhan minä ennenkin näitä katsellut, mutta suurin osa merkin malleista on vähän liian ronskeja minun makuuni - varsinkin kun jalkani ei ole pienimmästä päästä. Nyt el naturalistoja on kuitenkin tullut myös sirompia malleja, kuten esimerkiksi tämä:

Syttyminen el naturalistoille on kuitenkin kestänyt vähän aikaa. Ystäväni suositteli niitä viime keväänä hankittuaan sellaiset Helsingin kosteille talvikeleille. Vajaa kuukausi sitten Nelliina blogissaan rakastui merkin punaisiin yksilöihin. Ja nyt työkaverini kertoi lampsineensa el naturalistoilla koko viime talven ja kevään ja tämän syksynkin...

Arvelin, että niiden on pakko olla oikeasti hyvät.

Ja mitä tämänpäiväisestä nyt sitten seuraa? El Naturalistat menevät hankintalistalle, pitää vähän vielä bongailla mistä ne saisi halvimmalla ja mistä vielä löytyisi kokoja ja värejä.

Tänään kävin etsiskelemässä niitä hyviä talvikenkiä. Päädyin lopulta ostamaan Dinskosta nuo edellisen merkintäni talvisaappaat.

El Naturalistat hankin sitten kevätkeleille. Jos maltan odottaa siihen asti. :)

Kengät kuukaudessa -tyyli näyttää jatkuvan säästötavoitteista huolimatta.

EDIT:
Tilaukseenhan ne täydelliset el naturalistat menivät, kun alkoi näyttää siltä ettei mallia ja kokoa enää ollut juurikaan saatavilla. Samalla tulee testattua uusi ekologinen ja eettinen verkkokauppa MONO. Laitan sitten kuvia, kun kengät saapuvat, ne eivät siis ole nuo kuvassa näkyvät violetit.

Haussa hyvät talvikengät

Taas on se aika vuodesta, kun minulle iskee kenkäpula. Nimittäin pula hyvistä talvikengistä. Ongelma on aina sama: en raaskisi laittaa hirveästi rahaa talvikenkiin ja siksi tulee ostettua halvat versiot, jotka sitten hajoavat seuraavaan talveen mennessä.

Tässä pari surullista esimerkkiostosta:

Biancon pitkät lämminvuoriset nahkasaappaat olivat kyllä kauniit mutta järkyttävän liukkaat. Varsi oli niin kapea, että vetoketju jumittui aina nahkalipareeseen, jonka pitäisi suojata housunlahkeita vetoketjulta. Myin kengät juuri kirpparilla, onnea jollekin kapeasäärisemmälle!

Viime talvena hommasin Ten Pointsin ohutpohjaiset lämminvuoriset saapikkaat, ja niillä sitten lontustelin koko talven vaikka a) niiden vuori hajosi viikon sisällä ja b) ohuet pohjat olivat kylmät ja saivat jalkapohjat huutamaan tuskasta tuen puutteen takia. Nämä raukat kaivoin nytkin varastosta ja parin päivän kävelyn ja tuskan jälkeen olen päättänyt, että nyt riittää.

Hyviäkin talvikenkiä olen sentään vuosien varrella nähnyt: Olen ostanut viime vuosina mm. Vagabondin saapikkaat kympillä (ihan viimeisistä alennusmyynneistä keväällä, seuraavan talven käytin sitten niitä mutta nyt ne jostain syystä hiertävät) ja klassiset mustat nahkasaappaat Hulluilta päiviltä - ne olisivat vieläkin hyvät paitsi että niissä on iso ikävä naarmu.

Nyt haussa on siis jälleen kerran hyvät talvikengät:
Nahkaiset, lämmivuoriset, tukevapohjaiset ja pitkävartiset (tai ainakin puolipitkät).

Minulle kelpaisivat esimerkiksi vähän ronskimmat maiharityyppiset saappaat vaaleanruskeina tai ruskeina. Tässä yksi esimerkki Dinskosta, jonne saatan autoilla lauantaina:

Saapa nähdä, millaiset kengät raaskin lopulta ostaa? Kalliita ovat, penteleet!

Pyhäinpäivä Pyhäjärvellä

Vietin viikonlopun kuoroleirillä Pyhäjärvellä parin tunnin matkan päässä Oulusta. Majoituimme seurakunnan leirikeskuksessa Pyhäjärven rannalla, ja paikka oli mitä mainioin leiriviikonlopun viettoon. Melko vasta remontoidut tilat sopivat hyvin niin harjoitteluun, ajanviettoon kuin nukkumiseen ja leirikeskuksen oma Annikki-emäntä loihti meille keittiössä mitä maittavampia herkkuja.

Pyhäinpäivänä minulle jäi sopivasti aikaa ulkoiluun, ja kiertelinpä aikani kuluksi vähän leirikeskuksen ja kirkon ympäristöä. Lumi oli maassa ja tunnelman kruunasivat pyhäpäivän rauha ja historiallinen miljöö.

Leirikeskuksen päärakennus taisi olla vanha pappila, tai siltä se ainakin näytti.

Saunan kuistilta oli näkymä järvelle...

...ja saunarannassa oli istuskelupaikkoja.

Kirkon kellotornin luukut olivat auki pyhäinpäivän jumalanpalveluksen ajan.

Hautuumaalla muistettiin myös Suomen sisällissodan aikaisia kipeitä hetkiä.

Vanhoista rakennuksista oli pidetty hyvää huolta.
Koottiinkohan lähetysaittaan ennen tarvikkeita lähetystyötä varten?

Kirkon naapurissa oltiin kuitenkin hunningolla.

Annikki-emäntä suositteli käymään kävelyllä Korhosenniemessä, johon johdatteli satupolku.

Sieltä löytyi oikea mummonmökki.

Vinttikaivo Korhosten ajalta?

Vene oli nostettu talveksi rantaan - järvessä oli jo vähän jäätä.

Takaisin kirkon suuntaan pääsi myös koivikon halki pitkospuita.