Ihastuin jo keväällä sisustuslehtiin ja blogeihin ilmestyneestä Aava-sisustusmallistosta. Virallisesti mallisto lanseerattiin viime viikonloppuna Habitare-messuilla, ja samalla avautui Aava-verkkokauppa.
Päätin jo keväällä hankkia pari pressikuvissa joka paikassa esiteltyä tyynyä, noita kelta-musta-siniraitaisia. Siksipä harmitukseni on ollut suuri, kun näitä malleja ei olekaan ollut myynnissä verkkokaupassa. Lieköhän loppuneet suuren kysynnän vuoksi jo ennen malliston varsinaista lanseerausta?
No, koska malliston tuotteita ei myydä kuin parissa pääkaupunkiseudun liikkeessä verkkokaupan lisäksi, pitänee vain jäädä odottelemaan varaston täydentymistä ja muistaa tsekata verkkokaupan valikoima säännöllisesti. Jospa minäkin onnistuisin jossakin välissä nappaamaan nuo tyynyt jostakin.
Osasivatkohan Jokipiin Pellava, Lennol ja VM-Carpet arvata yhteistyömallistoa suunnitellessaan, kuinka laajan medianäkyvyyden Aava saakaan jo kuukausia ennen lanseerausta? Toivotaan pohjalaisille perheyrityksille menestystä myös jatkossa, onhan se hienoa kun kotimaista ja perinteikästä näin arvostetaan!